Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille apua ojitusasioiden ratkaisemiseen, oppaan käännös valmistunut (Pohjalaismaakunnat)

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa on valmistunut ruotsinkielinen käännös "Opas kunnan ympäristönsuojeluviranomaisille vesilain mukaisten ojitusasioiden ratkaisemiseen". Samalla oppaan alkuperäiseen vuonna 2016 julkaistuun versioon on tehty muutamia pieniä muutoksia. Opasta ovat hyödyntäneet lähinnä kuntien ympäristönsuojelusta vastaavat viranhaltijat, mutta myös muut ojitusasioiden ja vesilain tulkinnan kanssa painivat.

Vesilaissa ojitusta koskevien asioiden toimivalta on jaettu aluehallintovirastolle, ojitustoimitukselle ja kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joille kuuluvat erityisesti eräät ojaerimielisyydet. Opas antaa tietoa vesilain ojitusta koskevista normeista ja apua laintulkintaan. Oppaassa käsitellään ojitusta myös muilta osin kuin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen osalta.

Alkuperäinen opas on valmistunut maa- ja metsätalousministeriön asettaman valtakunnallisen peruskuivatus- ja ojitustoimitustehtävien toimintamalliryhmän toimeksiannosta. Opas löytyy nyt sekä suomeksi että ruotsiksi ympäristöhallinnon internetsivuilta: ymparisto.fi/vesi/vesien käyttö/maankuivatus ja ojitus.

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:

  • Ryhmäpäällikkö Sari Yli-Mannila, puh. 0295 027 962
  • Vesitalousasiantuntija Eva-Stina Bredgård, puh. 0295 027 779

Alueellista tietoa