Tiedotteet 2017

Vanhan lankarullatehtaan tontin maaperä puhdistetaan Lahden Tornatorissa (Päijät-Häme)       

Hämeen ELY-keskus on antanut päätöksen Lahdessa Tornatorin alueella sijaitsevan entisen lankarullatehtaan alueen pilaantuneen maaperän puhdistamisesta. Lankarullatehtaan vanhat rakennukset on purettu ja alueen maaperä puhdistetaan ennen uudisrakentamista. Alueelle on kaavoitettu asuinrakennuksia. 1800-luvun lopulta teollisuuskäytössä olleen lankarullatehtaan kiinteistön maaperä on pilaantunut vuosien kuluessa teollisen toiminnan ja alueelle läjitetyn purkujätteen seurauksena. Maaperässä on raskasmetalleja, öljyä ja polyaromaattisia hiilivetyjä (PAH-yhdisteitä). Pilaantunutta maata on noin tuhat tonnia. Maaperän puhdistamisesta vastaa Stora Enso Oyj, joka omistaa kiinteistön. Alue on tarkoitus puhdistaa vielä kuluvan kevään aikana.

Pilaantunut maa tulee puhdistaa, jotta kiinteistö voidaan ottaa asumiskäyttöön. Hämeen ELY-keskus edellyttää päätöksessään, että pilaantuneet maat kaivetaan pois ja toimitetaan kaatopaikalle tai pilaantuneiden maiden käsittelylaitokseen. Ympäristöteknisen asiantuntijan tulee valvoa maan puhdistustyön laatua. Pilaantuneet maat on kaivettava, lastattava ja kuljetettava pois niin, ettei työstä aiheudu haittaa ympäristölle ja naapuruston asutukselle. Puhdistuksen lopuksi maaperän puhtaus selvitetään ja varmistetaan maaperästä otettavilla näytteillä ja puhdistuksesta laaditaan raportti.

 

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuspäätökset - Häme

 

Lisätiedot:

Johtava asiantuntija Olli Valo, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 240, olli.valo(at)ely-keskus.fi

 

Tiedotus:

Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037, kirsi.elomaa(at)ely-keskus.fi


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa