Tiedotteet 2017

Talous ja työllisyys kehittyvät Kainuussa nousujohteisesti − alueelliset kehitysnäkymät 2017 -katsaus julkaistaan 25.9. (Kainuu)

Kainuussa, samoin kuin Suomen muilla alueilla, uskotaan talouden ja työllisyyden kehittyvän nousujohteisesti lähitulevaisuudessa. Positiiviset näkymät kattavat käytännössä koko maan, eikä millään alueella nähdä merkkejä kasvun taittumisesta. Tämä käy ilmi 25.9. julkistettavasta Alueelliset kehitysnäkymät 2017 -katsauksesta.

Kainuun talousnäkymät ovat positiiviset, ja kehitys jatkuu samankaltaisena lähitulevaisuudessa. Pk-yritysten liikevaihto on vahvalla kasvu-uralla ja kasvua on tapahtunut erityisesti teollisuudessa, kaupassa ja palveluissa. Teollisuuden positiivinen kehitys Kainuussa nojaa ennen kaikkea kaivostoimintaan. Matkailualalla on toteutettu useita investointeja, ja uusia on vireillä.

Paraneva työllisyystilanne ja työvoiman ikärakenne kärjistävät työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaanto-ongelmaa. Joillakin aloilla, esimerkiksi metalliteollisuudessa, voidaan puhua jo työvoimapulasta. Pahimmillaan osaavan työvoiman saatavuusongelmat voivat muodostua esteeksi pk-yritysten kasvulle.

Kainuun työttömyys jatkaa laskuaan. Kasvaneen työvoiman kysynnän ohella Kainuun väestörakenne vähentää työttömyyttä. Myös rakenteellinen työttömyys on pienentynyt, vaikkakin sen osuus kokonaistyöttömyydestä on edelleen varsin korkea. Työllisyysaste on kasvanut merkittävästi, mutta kasvu on hidasta.

Katsaus julkistetaan 25.9. Alueelliset kehitysnäkymät 2017 -seminaarissa Seinäjoella. Suora lähetys on seurattavissa klo 13.00-15.30 osoitteessa https://luovatehdas.fi/streamfhd_alueelliset-kehitysnakymat.html.

Raportti ja videotallenne julkistamistilaisuudesta löytyvät 25.9. jälkeen osoitteesta www.temtoimialapalvelu.fi.

Kainuun katsauksen osalta lisätietoja antavat:

johtava asiantuntija Anne Ristioja, anne.k.ristioja(at)ely-keskus.fi, puh. 029 502 3582
työvoima-asiantuntija Osmo Ohtonen, osmo.ohtonen(at)ely-keskus.fi, puh.029 502 3576


Päivitetty