Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Työttömiä yli 1 300 vähemmän kuin vuosi sitten (Keski-Suomi)

Keski-Suomessa oli marraskuun lopussa yhteensä 19 739 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 330 (-6,3 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tämä on jo kolmas kuukausi peräkkäin, kun työttömien lukumäärä jää alle 20 000:n. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on tällä hetkellä 15,4 prosenttia. Ongelmana on edelleen synkkä pitkäaikaistyöttömyys. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Keski-Suomessa oli uusia avoimia työpaikkoja marraskuun aikana 1 482, mikä on 146 enemmän kuin edellisen vuoden marraskuussa. Kaikkiaan marraskuussa oli avoinna 2 915 työpaikkaa, mikä on 549 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin marraskuun aikana 608, joista 383 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.

Palkkatuella työllistettyjä oli marraskuun lopussa yhteensä 1 983 henkilöä, mikä on 395 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työllistetyistä 43 oli valtion, 545 kuntien ja 1 395 yksityisen sektorin töissä. Edellisen vuoden marraskuusta työllistäminen oli vähentynyt valtiolle 20,4 % ja kasvanut kuntiin 25,0 % ja yksityiselle sektorille 27,0 %.

Kaikista työnhakijoista oli työssä olevia 11 688, joista 9 887 oli yleisillä työmarkkinoilla ja 1 801 työllistettynä. Työvoiman ulkopuolella olevia työnhakijoita oli 7 544, joista 2 003 oli työllistymistä edistävissä palveluissa ja 3 737 koulutuksessa.

Keski-Suomen alueen työllisyyskatsaus:

www.temtyollisyyskatsaus.fi/keski-suomi.aspx

Lisätietoja:

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yksikön päällikkö Marja Pudas, 0295 024 586

Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
Johtaja Tuula Säynätmäki, 0295 046 050
Palvelujohtaja Minna Heino, 0295 046 020
Palvelujohtaja Anna-Kaisa Räsänen, 0295 046 183
Palvelujohtaja Leena Kauhanen, 0295 046 064


Alueellista tietoa