Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Hämeenlinnassa ja Forssassa kunnostetaan pilaantunutta maaperää (Hämeen ELY-keskus)

Hämeen ELY-keskus on antanut päätökset Hämeenlinnassa Hämeensaaren alueella sijaitsevan uimahallin peruskorjauksen ja laajennuksen yhteydessä toteutettavista maaperän puhdistustoimista ja Forssassa osoitteessa Aukeentie 3 sijaitsevan Oy Teboil Ab:n D-pisteen purkutöiden yhteydessä toteutettavista maaperän puhdistustoimista.

Hämeenlinnan kohde

Hämeensaaren alueella olevan uimahallin tontin kokonaispinta-ala on noin 20 790 m2, josta rakennustöiden takia kaivettavaa ja kunnostettavaa alaa noin 8 000 m2. Vain rakennettavat alueet ja niiden lähiympäristö kunnostetaan. Kohdealueen maaperässä on todettu pääasiassa öljyhiilivetyjä ja metalleja. Lisäksi kohteessa on jätettä sisältävää maata. Kohteessa arvioidaan olevan noin 19 400 tonnia pilaantunutta maa-ainesta. Kunnostus on suunniteltu aloitettavaksi kevään 2016 aikana. Kunnostusmenetelmä on massanvaihto.

Hämeensaaren alue on lähes kokonaan entistä Vanajaveden pohjaa. Alueella on tehty täyttöjä, ja täytteenä on käytetty mm. jätettä. Alueella on toiminut 1960-luvulle asti Vikmanninlahden kaatopaikka, jonka sijainnista tai täyttö- ja toimintahistoriasta ei ole aivan tarkkaa tietoa. Uimahalli on toiminut nykyisellä paikallaan 1970-luvulta lähtien.

Forssan kohde

Purettavan polttonesteen jakelupaikan maaperässä ei ole todettu öljyhiilivetypilaantumaa, mutta purkutöiden yhteydessä mahdollisesti esiin tulevan pilaantuneen maaperän puhdistamiseen on varauduttu. Maaperän haitta-ainepitoisuuksien tarkistaminen sekä mahdollinen pilaantuneen maaperän kunnostuksen yhdistäminen alueella tehtäviin polttonesteen varastointi- ja jakelulaitteiden purkamiseen on perusteltua.

Kohteessa tehdään polttonesteen varastointiin ja jakeluun liittyvien rakenteiden purkutöitä keväällä/kesällä 2016. Jakeluaseman alueella puretaan mittarikoroke, maanpäälliset säiliöt, säiliöiden täyttöpaikka, öljynerotin sekä laitteistoon liittyvät putkistot. Polttoaineen jakelu kohteessa päättyy.

Pilaantuneet maat on toimitettava asianmukaiseen paikkaan

Hämeen ELY-keskus edellyttää em. kohteita koskevissa päätöksissään, että pilaantunut maaperä kunnostetaan määrättyyn pitoisuustasoon. Pilaantuneet maat kaivetaan pois ja toimitetaan kaatopaikalle tai pilaantuneiden maiden käsittelylaitokseen. Ympäristöteknisen asiantuntijan tulee valvoa maan puhdistustyön laatua. Pilaantuneet maat on kaivettava, välivarastoitava, lastattava ja kuljetettava pois niin, ettei työstä aiheudu haittaa ympäristölle. Puhdistuksen lopuksi maaperän puhtaus selvitetään maaperästä otettavilla näytteillä ja puhdistuksesta laaditaan raportti.

Lisätietoja

Ympäristöinsinööri Maria Borg, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 246 

Tiedotus         
Riitta Turunen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 173

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuspäätökset – Häme


 

 

 

 

 


Päivitetty
Tulosta Tulosta
Jaa