Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

ELY-keskusten ympäristölupavalvonta muuttui maksulliseksi (Kainuun ELY-keskus)

1.9.2014 voimaantulleessa, uudessa ympäristönsuojelulaissa laajennettiin valtion elinkeino, liikenne ja ympäristökeskusten (ELY) sekä kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten mahdollisuuksia periä suoritteistaan maksuja.

Aiemmin maksuja on peritty lähinnä lupahakemusten ja ilmoitusten käsittelystä, mutta uudessa laissa maksullisuus koskee myös valvontaa. Lakiin perustuva, 1.1.2015 voimaan tullut valtioneuvoston maksuasetus säätää käytännössä, mitkä ELY-keskusten, KEHA-keskuksen ja TE-toimistojen suoritteet ovat maksullisia ja millä perusteilla hinnoittelu tehdään.

Käytännössä uusia maksullisia suoritteita ovat luvanvaraisen ja rekisteröitävän toiminnan määräaikaistarkastukset, muu ohjelmaan perustuva säännöllinen valvonta, tarkastus onnettomuus-, haitta- ja rikkomustilanteissa sekä kiellon tai määräyksen noudattamisen valvonta tai toiminnan keskeyttämisen valvonta.

Valvottavat laitokset kolmessa hintaryhmässä – laskutus alkaa piakkoin

Asetuksen mukaan valvottavat laitokset jaetaan kolmeen eri ryhmään niiden toiminnan laajuuden ja keskimääräisen valvontaan käytettävän työmäärän perusteella. Kunkin laitoksen vaatimat valvontatoimenpiteet jaetaan edelleen laajoihin ja suppeisiin.

Maksu määräytyy suoritteen tuottamiseen kuluvan työajan mukaan, eikä se ylitä suoritteen tuottamisesta aiheutuvia kokonaiskustannuksia.  Esimerkiksi maksu toiminnanharjoittajan vuosiraportin tarkastamisesta on 730, 545, 145 tai 50 euroa laitoksen koosta tai tarkastuksen laajuudesta riippuen. Maksu ELY-keskuksen valvontaohjelmaan perustuvasta määräaikaistarkastuksesta on vastaavasti 655–1270 euroa.

Alle 10 hengen ja alle 2 miljoonan euron vuosiliikevaihdolla tai taseella toimivien mikroyritysten taloudellista taakkaa helpotetaan laissa säädetyillä, 25 % alemmilla maksuilla.

Ensimmäisiä laskuja valvontasuoritteista lähetetään toiminnanharjoittajille lokakuusta 2015 alkaen, vaikka valvontasuorite olisikin tuotettu jo aiemmin vuonna 2015. Syynä viiveeseen on maksujen muodostamiseen ja käsittelyyn käytetyn tietojärjestelmän ennakoitua työläämpi laajentaminen ja muuttaminen. Viivästys koskee kaikkia ELY-keskuksia.

Kainuun ELY-keskuksen valvottavana on noin 175 yritystä ja toimipaikkaa, jotka ovat toimittaneet noin 220 ympäristölupaan tai tarkkailusuunnitelmaan perustuvaa maksullista raporttia lupakohteidensa tuotannosta, ympäristökuormituksesta ja jätteistä viime vuonna. Vuosi- ja osavuosiraporttien tarkastusmaksut laskutetaan ensimmäisessä vaiheessa loka- marraskuun vaihteessa. Toisessa vaiheessa laskutetaan ELY-keskuksen v. 2015 tekemistä valvontaohjelman mukaisista määräaikais- ja muista tarkastuskäynneistä. Laskut lähetetään asiakkaille kehittämis- ja hallintokeskuksesta (KEHA). Kainuun ELY-keskus tekee tänä vuonna noin 100 maksullista tarkastuskäyntiä, joista puolet on valvontaohjelmaan perustuvia määräaikaistarkastuksia.

Myös kuntien ympäristönsuojeluviranomaisten valvontasuoritteista voidaan periä maksuja, joiden perusteet määrätään kussakin kunnassa itsenäisesti. Maksut eivät saa kuitenkaan ylittää suoritteen tuottamisesta kunnalle aiheutuvia kokonaiskustannuksia. Kainuun kunnat ottavat käyttöön ympäristönsuojelulakiin perustuvat omat valvontasuunnitelmat ja valvontamaksutaksat vuosina 2016–2017.

Lisätietoja: ylitarkastaja  Unto Ritvanen, p. 029 502 3895.

Ympäristölupien valvonta - Kainuu (ymparisto.fi)


Alueellista tietoa