Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Tavaraliikenteen vuosittainen valvontamaksu (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Tavaraliikenneluvan haltijoille

Kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain (693/2006) 21 b §:n 2 momentin mukaan toimivaltaisen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) on vähintään kerran kalenterivuodessa selvitettävä jonkin lain 8 §:ssä säädetyn liikenneluvan myöntämisen edellytyksen osalta täyttävätkö luvanhaltijat edelleen tämän edellytyksen.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus suorittaa parhaillaan mainittua vuosittaista valvontaa, jossa selvitetään veroihin sekä lakisääteisiin eläke-, tapaturma- ja työttömyysvakuutusmaksuihin liittyvien velvoitteiden asianmukainen hoitaminen. Tarkastukset suoritetaan verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön toimittaman ilmiöselvityksen ja velvoitteidenhoitoselvitysten avulla sekä tarvittaessa rekisterikyselyin luvanhaltijoiden kotipaikkakuntien mukaisista ulosottovirastoista ja verohallinnon veronkanto- ja perintäyksiköistä.

Liikenteen lupien 90 euron suuruisesta valvontamaksusta on säädetty 27.12.2012 annetussa valtioneuvoston asetuksessa (907/2012) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen maksullisista suoritteista vuonna 2013. Maksu koskee kaikkia liikennelupia, joihin liittyy vuosittainen valvontavelvoite. Maksuilla katetaan rekisterikyselyjen ja niistä aiheutuvien valvonnallisten toimenpiteiden aiheuttamat kustannukset.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus tulee perimään valvontamaksun luvanhaltijakohtaisesti marraskuun 2013 aikana. Valvontamaksua ei peritä niiltä tavaraliikenneluvan haltijoilta, jotka ovat kuluvan vuoden aikana hakeneet tavaraliikennelupaa ja joiden luvan myöntämisen edellytykset on tarkistettu hakemuksen käsittelyn yhteydessä.

Lisätietoja:

Lupapäällikkö Pasi Hautalahti, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus,
puh. 0295 027 972


Alueellista tietoa