Työ ja elinkeinot - Varsinais-Suomi

Varsinais-Suomi on talouden ja kulttuurin ydinaluetta Suomessa. Työllisyysaste on perinteisesti ollut maan kärkipäässä heti Uudenmaan jälkeen. 1990-luvun lama vei alueen työpaikoista viidenneksen. Toisin kuin useimmissa Suomen maakunnissa työpaikkojen määrä on alueella 2000-luvulla ylittänyt 1990-luvun lamaa edeltäneen tason.

Varsinais-Suomessa teollisuus, koulutus ja palvelut ovat keskeisessä roolissa. Alueen hyvinvointi nojaa vahvasti teollisen tuotannon vientiin. Tämän lisäksi alue on perinteisesti myös maatalouden ja elintarvikkeiden tuotannon luonnollista ydinaluetta. Teknologiateollisuus on pitkään muodostanut alueen teollisuuden selkärangan, jonka rinnalla lääke- ja muu kemianteollisuus, rakennustuote- ja elintarviketeollisuus näyttelevät merkittävää roolia alueen teollisuudessa. Paperiteollisuuden rooli on Varsinais-Suomessa vähäinen. Luonnon- ja kulttuuriympäristön rikkaus on osaltaan myös vetovoimatekijä alueelle suuntautuvalle matkailulle ja palveluille. Alueen sijainnin vuoksi logistiikka ja ylipäänsä kuljetuksiin liittyvät palvelut ovat hyvin merkittävässä roolissa.

Maaseutuelinkeinoja koskevat tiedot löytyvät omalta sivultaan.

ELY-keskus pyrkii toiminnallaan myötävaikuttamaan siihen, että Varsinais-Suomi tarjoaisi asukkaille ja yritystoiminnalle otollisen toimintaympäristön. Yritysten elinkaaren eri vaiheisiin liittyvien palveluiden ohella ELY-keskus vastaa työvoimakoulutuksen hankinnasta.

Elinkeinojen ja työvoiman kehittymisen näkökulmasta ELY-keskuksella on käytettävissään monipuoliset tiedot. Näitä tietoja käytetään toimintaympäristön seurantaan, sekä toimialojen että työllisyyden rakenteen ja muutoksen seurantaan. Mainittujen seurantatehtävien lisäksi ELY-keskuksessa tuotetaan ja hyödynnetään ennakointitietoa työllisyyden kehityksestä toimiala- ja ammattinäkökulmista. Osa näistä on TEM-konsernin tuottamaa, mutta merkittävä osamuilta tahoilta hankittua. Tärkeä ulkoinen tietolähde elinkeinoasioissa on Tilastokeskus.

Oikopolkujen kautta pääsee tuoreimpiin ELY-keskuksen tuottamiin tietoihin. Työllisyyskatsaus ilmestyy kuukausittain, Ammattibarometri kolme kertaa vuodessa ja Alueelliset kehitysnäkymät kaksi kertaa vuodessa.

Päivitetty