Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Vesilahdella Pyhäjärvessä havaittu kuolleita kaloja (Pirkanmaa)

Pyhäjärvellä Vakkalanselällä Kotosaarten ympäristöstä on havaittu alkuviikosta kalakuolemia. Kuolleita kaloja oli paikalliselta saadun tiedon mukaan lukuisia. Kuolleet kalat ovat nuoria ahvenia ja kiiskiä. Syyn selvittämiseksi alueelta on otettu tänään 18.7. vesi- ja kalanäytteitä. Asiasta tiedotetaan tulosten valmistuttua.

Tavallisin kalojen kuolinsyy näin kesähelteellä on veden korkeasta lämpötilasta ja laskevasta happipitoisuudesta aiheutuva stressi.

- Kalat ovat vaihtolämpöisiä. Kun ympäristön lämpötila nousee, kalojen aineenvaihdunta kiihtyy ja ne tarvitsevat enemmän happea elintoimintojen ylläpitämiseen. Tilanne käy kriittiseksi kun veden lämpötila nousee riittävästi. On hyvin mahdollista, että kalakuolemat yleistyvät lähiaikoina myös muilla vesialueilla, kertoo vesitalousasiantuntija Anne Mäkynen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Kuolleet kalat ovat pääasiassa nuoria ahvenia ja kiiskiä. Kuva: Janne Rautanen.


Pirkanmaan ELY-keskuksen ohje mahdollisten kalakuolemahavaintojen varalle
 

  1. Kirjaa ylös mahdolliset tekijät, joilla saattaa olla yhteys kalakuolemaan, esimerkiksi poikkeuksellinen samentuminen tai veden väri, vaahto, levämäärä, veden lämpötila.
  1. Ota mahdollisuuksien mukaan valokuvia ja videoita kaloista ja niiden ympäristöstä.
     
  2. Ota havainnon tehtyäsi yhteyttä kunnan ympäristöviranomaiseen tai ELY-keskukseen. Kunta- ja ELY-keskus harkitsevat tapauksen jatkoselvitystarpeen.


Lisätietoja:

  • Pirkanmaan ELY-keskus, vesitalousasiantuntija Anne Mäkynen, p. 0295 036 352, [email protected]

Alueellista tietoa