Tiedotteet 2019

Valtatien 21 automaattivalvonnan rakentaminen käynnistyy (Lappi)

Valtatielle 21 välille Tornio-Pello rakennetaan tänä syksynä uudella tekniikalla varustettuja nopeuksien automaattivalvontapisteitä. Rakentaminen alkaa 23.9. sähkötöillä ja levikkien rakentamisella. Tolpat asennetaan myöhemmin syksyllä. Valvontapisteet sijoitetaan onnettomuuksien kannalta riskialttiisiin paikkoihin.

Valtatie 21 on osa tärkeää arktista tieyhteyttä, jolla on runsaasti raskasta liikennettä. Tie palvelee myös matkailuliikennettä. Tiejakso välillä Tornio-Pello kulkee suurelta osin Tornionjoen vieressä. Jaksolla on nauhamainen jokivarsiasutus ja siten runsaasti suoria tonttiliittymiä. Tiejakson keskimääräinen vuorokausiliikenne vaihtelee 1300 - 9700 ajoneuvon välillä, josta raskasta liikenne on noin 16 prosenttia. Liikennehäiriötilanteissa tiejakson kiertotiet ovat pitkiä.

Vuosien 2014-2018 aikana valtatiellä 21 välillä Tornio Pello on sattunut 130 poliisin tietoon tullutta onnettomuutta. Näistä 3 johti kuolemaan ja 24 loukkaantumiseen. Suurin osa onnettomuuksista on eläin- ja yksittäisonnettomuuksia, joissa osasyynä on ylinopeus. Lisäksi valtatiellä 21 tapahtuu runsaasti kansainvälisen raskaan kaluston suistumisonnettomuuksia, jotka eivät tule poliisin tietoon.

Valvontapisteiden sijoittelu

Tieosuudelle tullaan sijoittamaan kuusi valvontapistettä molemmin puolin tietä eli yhteensä 12 tolppaa. Valvontapisteiden sijoittumiseen vaikuttavat useat tekijät esim. maasto-olosuhteet ja asutuksen läheisyys tai se, että tietyissä haasteellisissa kohteissa halutaan turvata tielle määritelty nopeustaso.  Lisäksi valvontapisteiden sijoittumiseen vaikuttaa huoltolevikkeen rakentamismahdollisuudet.

Nyt rakennettavat valvontapisteet on suunniteltu yhteistyössä poliisin, Lapin ELY-keskuksen ja ITMF:n kanssa ja ne sijoittuvat nopeusrajoitusalueille 80 km/h tai alempi. Valvontapisteiden lisäksi asennetaan tiedotustauluja yhteensä 18 kpl.

Valvontapisteiden käyttöönoton ajankohdasta tiedotetaan erikseen.

LISÄTIETOJA

Merja Lämsä, liikenneturvallisuusinsinööri, Lapin ELY-keskus, puh. 0295 037 240
Olli Rossi, projektipäällikkö, Intelligent Traffic Management Finland, puh. 050 475 9307
Pentti Haavisto, projektijohtaja, Normivalaistus Oy, puh. 050 412 3387

LIITE

Valvontapisteet, tiedotustaulut ja nopeusrajoitukset, kartta (pdf)


Päivitetty