Tiedotteet 2019

Maaseutuluotaimen lähtölaskenta on alkanut (Pohjois-Karjala)

Pohjois-Karjalassa kehitetyn ja testatun maaseutuluotaimen uusintalento on käsillä. Vuonna 2017 ensimmäisen kerran toteutetussa luotauksessa vastaajat arvioivat maaseudun tilaa ja kehitystä toimitetun tausta-aineiston innoittamina.

Maaseutuluotain laukaistaan nyt toistamiseen kevyesti viritettynä kesäkuussa 2019. Toisen vaiheen toteutukseen liittyvänä tavoitteena on kasvattaa osallistujajoukkoa. Pyrkimyksenä on myös entistä käyttökelpoisemman tiedon tuottaminen ja sen laajempi levittäminen päätöksenteon ja kehittämisen tueksi.  

Vuoden 2017 tulokset osoittivat, että Pohjois-Karjalan maaseudun vahvuudet liittyvät asumisympäristöön ja arjen sujuvuuteen. Sen sijaan asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia alueensa kehittämiseen pidettiin heikkoina. Kaupungin läheisellä maaseudulla nähtiin kohtuullisen hyvät kehittymisedellytykset - harvaan asutulla alueella ei. Maaseutualueita ei katsottu huomioitavan riittävästi maakunnan kehittämisessä ja alueiden uusiutumiskyky koettiin heikoksi. Elinkeinoelämän kehittämisen näkökulmasta huolestuttavaa oli näkemys omistajan- ja sukupolvenvaihdosten vähäisyydestä. Myös uuden osaamisen siirtymisessä reuna-alueille koettiin olevan suuria ongelmia. Kokonaisuudessaan Pohjois-Karjalan maaseutu sai kouluarvosanaksi 6,6.

Vuoden 2017 luotainraportti tästä: www.uef.fi/spatia/Luotain

Ole valmiina ja seuraa sähköpostiasi, luotain voi olla pian sinuunkin yhteydessä!

Lisätietoja:

Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Maaseutu- ja energiayksikön päällikkö,
Pekka Tahvanainen, puh. 02950 26107, pekka.tahvanainen@ely-keskus.fi
 

Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Maaseutu- ja energiayksikön yliopistoharjoittelija, Essi Saarinen, puh. 02950 26124, essi.saarinen@ely-keskus.fi

 

Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia, Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus
Projektitutkija Pasi Saukkonen, puh. 050 464 2534, pasi.saukkonen@uef.fi
 


Päivitetty