Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Maaseudun kehittämishankkeet saaneet rahoitusta – yrityksiä kehotetaan aktiivisuuteen rahoituksen hakemisessa (Keski-Suomen ELY-keskus)

Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt maaseuturahastosta rahaa maakunnan kehittämishankkeille tähän mennessä yhteensä 6,35 miljoonaa euroa. Lisäksi Leader-yhdistykset ovat myöntäneet paikalliseen kehittämiseen 1,9 miljoonaa euroa. Kehittämishankerahaa on käytettävissä vuoteen 2020 mennessä yhteensä 16,26 miljoonaa euroa.

Kehittämishankkeiden lisäksi suurin rahallinen panostus tehdään suoriin yritystukiin. Yritystukia on myönnettävissä maakunnassa yhteensä 24,4 miljoonaa euroa. Yritystukia on myönnetty tähän mennessä 860 000 euron edestä. Vauhdin toivotaan kiihtyvän, sillä rahaa on hyvin tarjolla kehittyville ja kasvaville yrityksille.

Mitä rahalla tehdään?
Keski-Suomen maaseudun kehittämisohjelman painopisteitä ovat uudistuva yrittäjyys, monimuotoinen maaseutuasuminen, metsät ja maatalousyrittäminen. Kehittämishankkeilla edistetään maakunnan elinvoimaisuutta laajempina kokonaisuuksina, joista hyötyy useampi taho. Kehittämistoimenpiteiden ensisijaisena tavoitteena on edistää yrittämisen edellytyksiä Keski-Suomessa.

Maaseutuasumisen kehittämiseksi on käynnistetty kylähanke pohjoisessa Keski-Suomessa, digitaalisten palveluiden edistämishanke pilottikunnissa sekä yhdistysten ja järjestöjen kiinteistöjen käyttöä kartoittava hanke koko maakunnan alueella. Rahaa hankkeille on myönnetty yhteensä 630 000€.

Metsätaloudessa tavoitellaan vauhtia puun liikkeelle saamiseksi ja kantorahatulojen lisäämiseksi. Metsänomistajia aktivoidaan omien metsiensä entistä parempaan hoitoon ja tarkastellaan lähienergian merkitystä maakunnan omavaraisuudessa. Omaisuudenhallinta siirtyy yhä enemmän digiaikaan ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia erityisesti pk-yrityksille selvitetään. Metsiin liittyvät kolme hanketta ovat saaneet yhteensä 1 200 000 €:n rahoituksen.

Maatalouden kehittämiseen panostetaan hankkeiden kautta 1 300 000 eurolla. Keski-Suomessa tärkeiden nautakarjatilojen toimintaa edistetään niin liiketoiminnan kuin yrittäjänä toimimisen näkökulmista. Lisäksi kolmevuotisella tiedonvälityshankkeella tuetaan maaseutuyritysten osaamisen kehittymistä, jatkuvuutta ja toimintakykyä. Useamman maakunnan yhteishanke keskittyy hevoskasvattajien koulutukseen.

Yrittäjyyden edistämiseen tähtääviin kehittämishankkeisiin on myönnetty rahaa lähes 3,3 miljoonaa euroa. Matkailuyrityksille haetaan markkinoita ulkomailta kehittämällä vientikelpoisia tuotteita ja verkostoja. Yritysryhmässä kehitetään mikromatkailuyritysten markkinointia ja riistatalouteen haetaan toimivaa liiketoimintamallia. Etelä-Konneveden kansallispuiston luontomatkailulle luodaan myös entistä parempia edellytyksiä. Matkailuhankkeet ovat saaneet rahoitusta yhteensä miljoonaa euroa.

Muut yrittäjyyttä maakunnassa edistävät hankkeet hyödyttävät yrityksiä eri toimialoilta. Ruokaketju saa ryhtiä maakunnallisista koordinaatio- ja kilpailukykyhankkeista, Green care – toimialalle etsitään luontolähtöisiä palveluita maakunnasta ja biokaasuliiketoimintaa tarkastellaan maaseudun uutena mahdollisuutena. Lisäksi maaseutuohjelman rahoitusmahdollisuuksia markkinoidaan viestintähankkeessa ja keskisuomalaisia yrityksiä aktivoidaan muotoilun hyödyntämiseen liiketoiminnassa.

Kuka voi hakea rahoitusta?
Maaseutuohjelman kehittämishanketukia voivat hakea maaseudulla toimivat yhteisöt, kuten yritykset, oppilaitokset, kehittäjäorganisaatiot ja kunnat. Hankkeiden hyödyn täytyy kohdistua maaseutualueille, johon luetaan koko Keski-Suomi lukuun ottamatta Jyväskylän keskusta-aluetta.

Yritystuet tarjoavat mahdollisuuksia jo toimiville, kehittyville ja kasvaville yrityksille sekä uusille yrityksille. Tuet ovat avoimia laajasti eri toimialoille muun muassa investointeihin, kapasiteetin lisäämiseen ja liiketoiminnan uudistamiseen. Rahaston nimi saattaa hämätä, sillä varsin moni keskisuomalainen yritys toimii maaseutualueella. Keski-Suomessa rahoituksen ulkopuolelle on rajattu ainoastaan Jyväskylän ydinkeskusta, Keljonkangas, Vaajakoski, Seppälä-Seppälänkangas ja Palokka.

Keski-Suomen maaseutu on hyvä kasvualusta liiketoiminnalle. Monenlaista voidaan tehdä, kannattaa kysyä onko meillä sopivia välineitä yrityksen kehittämistarpeisiin. Luonnossa kasvukausi on alkanut, myös yrityksissä olisi nyt hyvä aika miettiä kasvua.

Lisätietoja:
Maaseutuyksikön päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen, p, 0295 024 577
Maaseutuasiantuntija Veli Koski, p. 0295 024 563

Liite: Maakunnan rahoitetut kehittämishankkeet


Alueellista tietoa