Tiedotteet 2019

Kesän päällystystyöt alkamassa vapun jälkeen, päällystysohjelma tänä vuonna ennätyslyhyt (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Kesän 2019 päällysteohjelma on valmistunut ja työt käynnistyvät ensi maanantaina eli 6.5. Moni odottaa asfalttikoneiden tuloa ja teiden kunnon parantumista. Moni joutuu kuitenkin pettymään, sillä päällystysohjelma on tänä vuonna historiallisen lyhyt. Teiden päällystämiseen on käytettävissä tänä vuonna n. 9,0 M€. Päällystysohjelman pituus tulee olemaan tänä vuonna Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteensä noin 220 km, kun se vielä viime vuonna oli n. 370 km. Tämä tarkoittaa, että päällystettyjen teiden korjausvelka kääntyy uudelleen kasvuun ja tämän vuoden päällystyskohteet sijaitsevat lähes kokonaan vilkkaalla tieverkolla.

Päällystysrahoitusta on tänä vuonna n. 8,0 M€ vähemmän kuin viime vuonna ja suurimpana syynä tähän on korjausvelkarahoituksen päättyminen. Korjausvelkarahoituksen ansiosta päällystemäärät nousivat merkittävästi edellisen kolmen vuoden aikana. Myös bitumin hinta on noussut jonkin verran viime vuodesta ja hinnan kehitystä seurataan. Näistä syistä tänä vuonna päällystetäänkin selvästi viime vuotta vähemmän. Päällystemäärät ovat viimeistä kolmea vuotta lukuun ottamatta noin neljänneksen alhaisemmat, kuin viime vuosikymmenellä. Valtakunnallisesti tänä vuonna päällystetään teitä vähemmän kuin 1960-luvulla, jolloin päällystetty tieverkko oli huomattavasti nykyistä lyhyempi ja liikennemäärät pienempiä. 

Tämän vuoden päällystysohjelmassa on mukana erillisrahoituksella, kuten kelirikkokorjauksiin kohdennetulla rahoituksella toteutettavat kohteet. Lisäksi käynnissä olevien investointihankkeiden yhteydessä päällystetään teitä n. 30 km. Ilman erillisrahoitusta ja investointihankkeiden yhteydessä tehtäviä päällystystöitä tänä vuonna päällystettäisiin vieläkin vähemmän teitä, vain n. 160-170 km. Päällystetyn tieverkon kokonaispituus on Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa yhteensä yli 6 000 km, joten tieverkon pituudesta pystytään päällystämään uudelleen alle 4 %. Mitä lyhyempi päällystysohjelman pituus on, sitä vähemmän on mahdollisuuksia päällystää vähäliikenteisempiä teitä. Tilanteen korjaamiseksi tarvittaisiinkin rahoitukseen merkittävä kertakorotus, jolla voitaisiin panostaa vilkkaiden teiden lisäksi myös alempiasteisen tieverkon kuntoon. Sen jälkeenkin tarvittaisiin selvä tasokorotus vuosittaiseen päällystystöiden rahoitukseen. 

Päällystyskohteet painottuvat lähes pääasiasiassa vilkasliikenteisiin pääteihin ja joihinkin seututeihin. Muita teitä ei ohjelmassa juurikaan ole. Vähäliikenteisten teiden kuntoa ei nykyrahoituksella pystytä juurikaan parantamaan, vaan ne pidetään liikennöitävässä kunnossa pääosin täsmäpaikkauksilla.

Kevyen liikenteen väyliä päällystetään tänä vuonna n. 15 km. Kohteet valitaan päällystevaurioiden ja asiakaspalautteiden perusteella.

Liikenteellisesti merkittävimmät päällystyskohteet vuonna 2019

  • E18 lyhyitä osuuksia välillä Turku-Muurla
  • E18/Kt 40 Turun kehätie Raisio – Ravattula (lyhyitä osuuksia)
  • Vt 2 Ruskila – Haistila
  • Vt 2 Vähärauma - Parnoori
  • Vt 8 Nousiainen – Mynämäki (rakennushanke)
  • Vt 8 Ihoden ohituskaistojen kohta
  • Vt 8 Eurajoki - Luvia
  • Vt 9 Kyrön kohta
  • Vt 12 Eura – Raijala (rakennushanke)
  • Vt 12 Huittinen - Äetsä
  • Vt 23 Noormarkku - Pomarkku
  • Vt 23 Hapua – Kankaanpää
  • Kt 43 Malko - Suontaka
  • Kt 43 Hinnerjoki - Mestilä
  • Kt 52 Piihovin kohta
  • Mt 180 Parainen - Ersby
  • Mt 181 Paimion keskusta
  • Mt 192 Kaitainen - Kustavi
  • Mt 273 Karvian keskusta

Liikenteellisesti vilkkaimmat kohteet päällystetään yötyönä liikennehaittojen vähentämiseksi. Yöaikaan tehtävien päällystystöiden kustannukset ovat kuitenkin tavallista korkeammat ja niihin sisältyy aina myös suurempi työturvallisuusriski, joten yötyön tarve harkitaan tarkkaan. Yötöinä tullaan tänä vuonna tekemään mm. valtatien 2 päällystyskohteet ja E18/kt 40 Turun kehätien päällystystyöt. Muut mahdolliset yötyökohteet selviävät myöhemmin. Päällystystöiden liikennehaittoja vähennetään myös välttämällä töiden tekemistä ruuhka-aikoina muilla vilkkailla teillä. Ensimmäiset työt käynnistyvät maanantaina 6.5. Muutoin päällystystöiden aikataulut tarkentuvat vasta myöhemmin ja kohteisiin saattaa kesän aikana tulla myös muutoksia.

Kesällä uusitaan myös tiemerkintöjä

Kuluneiden tiemerkintöjen ylläpitomerkintätyöt alkavat myös keväällä. Tiemerkintöjä tehdään liikenteen seassa, joten autoilijoiden kannattaa muistaa riittävät turvaetäisyydet tiemerkintäautoja ja -työmaita ohittaessa. Tiemerkintätyöt voivat hetkellisesti hidastaa liikennettä, mutta lopputuloksena on tie, jonka tiemerkinnät näkyvät paremmin. Paremmin näkyvät tiemerkinnät parantavat liikenteen turvallisuutta.

Tietoa kesän päällystyskohteista on koottu myös verkkosivuille. Maakuntakohtaiset tiedot päivittyvät sivuille myöhemmin.

Tiedotamme päällystystöistä myös ELYn twitterissä @VarsinaisELY.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, kunnossapitoasiantuntija Jukka Heikkilä, p. 040 727 6061 ja päällysteinsinööri Tero Ahokas, p. 040 503 8843


Päivitetty