Tiedotteet 2019

Isojoen Villamossa juhlitaan laajan kunnostuksen valmistumista (Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa)

Villamon kunnostuksen viimeistelytyöt on saatu valmiiksi Lapväärtin-Isojoella syyskuun alussa ja töiden valmistumisen kunniaksi Isojoen kunta, sekä Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset kutsuivat kunnostukseen osallistuneita tahoja juhlimaan maanantaina 30. syyskuuta. Patoalueen tekninen kunnostus valmistui jo vajaa vuosi sitten, jolloin jokivesi käännettiin vanhaan uomaan ja vuosikymmenten tauon jälkeen taimenet pääsivät jälleen joen latvaosien lisääntymisalueille. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 1,2 milj. euroa, kun varsinaisen kunnostuksen lisäksi huomioidaan ennakkoselvitykset ja menossa oleva laaja jälkiseuranta.

Villamon alueen kunnostaminen on tehty kahdessa vaiheessa. Vaihe 1 (hankinta, suunnittelu ja lupa) toteutettiin vuosina 2015–2017 ja sen kustannukset olivat runsaat 450 000 euroa, josta vastasivat maa- ja metsätalousministeriö, Isojoen kunta, Kristiinankaupungin kaupunki, kalastusalue sekä paikalliset kalastusseurat. Tämän vaiheen toteuttivat yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset.

Varsinainen kunnostustyö (vaihe 2) toteutettiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdolla vuosina 2017–2019, jolloin rakennettiin tekninen tulvatasanne, uusittiin silta, kunnostettiin vanha betonikanava ja sen alapuolinen koskijakso kalojen kululle sopivaksi sekä ohjattiin voimalaitokselle ja kalanviljelylaitokselle mennyt vesi takaisin jokiuomaan.  Vaiheen 2 kustannukset olivat noin 550 000 euroa, josta vastasivat maa- ja metsätalousministeriö ja EU:n Life+ -rahasto Freshabit-hankkeen kautta.

Villamon alueen kalataloudellinen kunnostaminen on ollut suurin yksittäinen toimenpide Freshabit-hankkeen Pohjanmaan jokiin keskittyneessä osahankkeessa. Isojoki kuuluu Natura 2000 -verkostoon ja se on eteläisen Suomen merkittävimpiä taimenjokia. Isojoen taimenkanta on myös maamme viljellyin/kasvatetuin taimenkanta. Kunnostustyö on avannut taimenille vaellusreitin joen yläosalle, palauttanut luonnontilaiseksi noin 800 metriä koskijaksoa puretun padon alapuolelle ja vähentänyt oleellisesti alueen tulvariskiä. Tehdyillä kunnostuksilla toivotaan olevan positiivien vaikutus myös alueen jokihelmisimpukkakannalle, koska taimen toimii raakun väli-isäntänä Lapväärtin-Isojoessa.

Alustavien seurantatulosten perusteella Villamon alueen kunnostus on onnistunut erittäin hyvin ja ensimmäiset taimenet menivät rakennetusta kalatiestä Villamon alueen ohi jo viime syksynä. Seuranta tulee jatkumaan vielä useita vuosia Luonnonvarakeskuksen ja ELY-keskuksen yhteistyönä. Myös Lapväärtin-Isojoen jokihelmisimpukoiden osalta tulevaisuus näyttää parantuneen Freshabit-hankkeessa tehtyjen toimien myötä.

Juhlallisuudet alkavat Isojoen Villamon kunnostusalueelta ja jatkuvat Isojoen monitoimitalolla. Juhlapuheita pitävät muun muassa luonnonvaraosaston ylijohtaja Juha S. Niemelä (maa- ja metsätalousministeriö), Kristiinankaupungin-Isojoen kalatalousalueen hallituksen edustaja Paul Hautaviita, johtaja Aulis Rantala Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta ja kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Lisätietoja:

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

  • vesistöpäällikkö Liisa Maria Rautio, puh. 0295 027 919
  • ryhmäpäällikkö Jyrki Latvala, puh. 0295 027 861

Varsinais-Suomen ELY-keskus

  • kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho, puh. 0295 022 650
  • kalastusmestari Kyösti Nousiainen, puh. 0295 028 602

Päivitetty