Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Maaseutuvirasto ja Pirkanmaan ELY-keskus

Viljelijöiden sähköinen tukihaku laajenee tänä vuonna 

Ensimmäisen vuoden kokemukset viljelijätukien sähköisestä hausta olivat kannustavia: vuonna 2009 noin 10 % tiloista jätti tukihakemuksensa sähköisesti. Myös palvelun toimivuuteen oltiin hyvin tyytyväisiä. Vuoden 2010 sähköisen tukihaun tavoitteita onkin nostettu. Maaseutuvirasto odottaa, että tänä vuonna noin 25 % tiloista jättää tukihakemuksensa Vipu-palvelun kautta.

Vuoden 2010 viljelijätukien sähköiseen hakuun on tulossa mukaan uusia lomakkeita. Hallinnan siirrot eli peruslohkojen poistot ja lisäykset on nyt mahdollista tehdä lomakkeella 102A. Sen lisäksi hevosten ja kuttujen kansallisia kotieläintukia voi hakea sähköisesti lomakkeella 101C. Sähköinen tukihaku tulee keväällä mahdolliseksi myös Ahvenanmaalla.

Vipu-palveluun tuodaan myös muita uusia lisätoimintoja viljelijöille. Maaseutuviraston suunnitelmissa on lisätä palvelun toiminnallisuutta, joka helpottaa käyttäjää tarkistamaan hakemustietonsa ja varmistumaan siitä, että kaikki tiedot on ilmoitettu oikein. Tavoitteena on antaa tilaa koskevia yhteenvetotietoja sekä alustava arvio tukimäärästä, johon tila on oikeutettu tukea haettuaan. Lisäksi Maaseutuviraston Vipu-palvelun käytöntuen aukioloajat laajenevat tukihaun aikana.

Sähköisen tukihakemuksen jättäminen onnistuu, jos viljelijällä tai hänen valtuuttamallaan neuvojalla on voimassaolevat Vipu-käyttöoikeudet tai oikeuksia haetaan ajoissa ennen tukihaun alkamista. Käyttöoikeuslomaketta 405 ei voi jättää sähköisesti, vaan se on toimitettava kuntaan 31.3.2010 mennessä.

Kevään 2009 tukihakua varten hankitut Vipu-käyttöoikeudet ovat edelleen voimassa, mutta sitä ennen myönnetyt oikeudet on muistettava uusia. Kirjautumisen sujuminen Vipu-palveluun omalta koneelta kannattaa varmistaa hyvissä ajoin.

Maaseutuviraston tavoittelemia sähköisen tukihaun käyttäjämääriä ei saavuteta ilman kuntien, ELY-keskusten ja neuvontapuolen tukea asiassa. ELY-keskusten järjestämissä koulutustilaisuuksissa kuntien edustajat saavat tietoa hyviksi havaituista käytännöistä sähköisessä tukihaussa. Maaseutuvirastolla on resursseja toimia kouluttajana jokaisen ELY-alueen yhdessä kuntakoulutuksessa.

Lisää tietoa sähköisestä tukihausta saa Maaseutuviraston internetsivuilta osoitteesta www.mavi.fi/vipu, josta löytyvät myös sähköisen tukihaun opetusvideot ja linkit Vipu-palveluun. Vipu-palvelun suora osoite on https://vipu.mavi.fi ja tutustumisversion http://tukihaku-demo.mavi.fi.