Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Kaakkois-Suomen ELY -keskus

Valtakunnalliset tiesääpäivät Jyväskylässä 2. - 3.6.2010 

Sään ja kelin havainnointiin ja ennustamiseen liittyvät alan parhaat asiantuntijat kokoontuivat lämpiminä kesäkuun alkupäivinä valtakunnallisille tiesääpäiville Jyväskylään. Kelipalveluiden käyttäjät ja tienpitäjät olivat esittämässä omat näkemyksensä palveluista. Päiville osallistui kaikkiaan noin 60 henkeä eri puolilta maata ja eri organisaatioista valtiolta, yrityksistä ja tutkimuslaitoksista.

 Päivillä käsiteltiin valtionhallinnon organisaatiomuutoksia, erilaisia palveluiden tuottamis- ja hankintamalleja sekä lähiaikoina tapahtuvia uusia palveluhankintoja. Tutkimuspuolelta esiteltiin eri kansainvälisten tutkimusten tilaa ja tuloksia mm. Roadidea, WiSafeCar, COST TU0702 ja Clarus Initiative.

 Iltaohjelmaan kuului tutustuminen Ilmasotakoulun toimintaan ja sääjärjestelmiin, joita käytetään rauhan aikana ja poikkeusoloissa. Lisäksi tutustuttiin ilmailun historiaan Jyväskylän ilmailumuseossa. 

 

Toisena päivänä pääpaino oli kitkaan liittyvillä asioilla. Esityksissä käsiteltiin kitkan määrittelyä, kitkan mittaamista ja kitkan ennustamista tienpitäjän ja liikenteen kannalta. Käytiin läpi tilanteita, joissa talviset olosuhteet vaikuttavat liikenneturvallisuuteen ja sitä millä keinoin automaattisesti voidaan tien pito pitää kriittisissä paikoissa kohtuullisena myös äkillisissä säätilan muutoksissa.

Kitka-asiat herättivät erittäin paljon hedelmällistä keskustelua.

Osallistujat toivotettiin seuraavan kerran tervetulleiksi valtakunnallisille päiville kahden vuoden kuluttua, jolloin toimitaankin hyvin kansainvälisissä merkeissä. SIRWECin maailman laajuinen kongressi järjestetään Helsingissä toukokuun lopulla 2012. 

 Tiesääterveisin
Yrjö Pilli-Sihvola, kaakkois-Suomen ELY -keskus


Esitysaineisto:

- Mobile Friction Measurement Service
- VALTTI - valtakunnallinen liikenteen telematiikka ja tietopalvelut
(Petteri Portaankorva; Kaakkois-Suomen ELY -keskus)
- Destia AIS
- Talven 2009-2010 tiesääennusteista (Ilkka Alanko, Foreca)
- WiSafe Care, osa 1
- Kelinseurannan nykytila (Mikko Malmivuo; Monikko Oy)
- Kitkan perusteet ja mittaus (Taisto Haavasoja; Teconer Oy)
- Destia Lumisade ja AIS
- Forecan uusi tiesäämalli kaudelle 2010 - 2011 (Samu Karanko; Foreca)
- Roadidea (Pirkko Saarikivi; Foreca)
- Tiejaksokeli -palvelu(Jaakko Myllylä; Kaakkois-Suomen ELY-kekus)
- Tiesääasemat
- Tiesää 2010 (Ilkka Lilja; ILOY)-
- Tiesäähankinnat (Anu Vilmaa-Partanen:  Kaakkois-Suomen ELY -keskus)
- Tiesäämalli ja kitkaennustukset (Marjo Hippi; Ilmatieteen laitos)
- Tiesään laatujärjestelmä (Elina Selin; Kaakkois-Suomen ELY-keskus)
- Tiesääpalvelut 2010
- Talviset sääolosuhteet ja liikenneonnettomuudet Etelä-Suomessa (Ilkka Juga; Ilmatieteen laitos)
- Vaisalan laiteuutuudet (Mikko Siitonen, Vaisala)
- Vaisalan tiesäävisualistointi
- YIT -yritysesittely (Jorma Hentilä; YIT)