Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Etelä-Savon ELY-keskus

Ministeri Anttila kehotti satsaamaan ekotehokkuuteen 

Maa- ja metsätalousministeri  Sirkka-Liisa Anttila vieraili Etelä-Savon ELY-keskuksen Farmari –messuosastolla 29.7. ELY-pirtin pöydässä nousivat esille mm. Etelä-Savon ekotehokkuus, nuorison työllisyystilanne, kotimaisen kalan käytön lisäämismahdollisuudet ja Itä-Suomen eläinlääkäritilanne.

Kysymykseen Etelä-Savon mahdollisuuksista olla erityisen ekotehokas maakunta ministeri totesi, että Etelä-Savolla on metsävarojen ja hyvälaatuisten vesistöjen perusteella tähän luontaiset mahdollisuudet.
- Olette Etelä-Savossa oikealla tiellä, vastasi ministeri, kun häneltä tiedusteltiin Etelä-Savon nykyisestä panostuksesta ekotehokkuuteen.

Myös nuorten työllisyystilanne nousi esille.  Nuorten työllistämiseksi Anttilan mielestä olisi ensin selvitettävä mille aloille on työvoimatarvetta.  Hän nosti esimerkiksi kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta 4H-nuorten tarjoamat lasten syntymäpäivien järjestelypalvelut kiireisille vanhemmille.

Huoleen muikun käytön vähäisyydestä ministeri vastasi, että Suomessa syödystä kalasta vain 7 % on kotimaista ja että kalan hyödyntäminen on pitkälti markkinatalouden käsissä. Ministeri kertoi myös vireillä olevasta kolmen maakunnan yhteisestä kuhan käytön edistämishankkeesta, jossa kuhan käyttöä pyritään lisäämään sekä koti- että ulkomailla.

Ministeri oli kiinnostunut siitä, miten eläinlääkintähuoltolaki on saatu toimimaan Itä-Suomessa. Anttilan mukaan uusia eläinlääkäreitä ei ole maassa liiemmälti palkattu, ja jos järjestelmä ei toimi kunnolla, esillä on mahdollisuus, että eläinvalvontatehtävät siirtyvät valtion hoidettaviksi. Itä-Suomen aluehallintovirastoviraston ylijohtaja Elli Aaltosen mukaan eläinlääkäripula on myös Itä-Suomessa ilmeinen, mutta eläinvalvonnan toimivuutta on pyritty parantamaan päivystysjärjestelmiä uudistamalla.

Mnisteriä haastattelivat ylijohtaja Pekka Häkkinen, kalatalouspäällikkö Jorma Tiitinen ja yksikön päällikkö Maija Puurunen Etelä-Savon ELY-keskuksesta sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Elli Aaltonen.