Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

10.3.2010 

Satakunnan ELY

PK-barometri: Satakuntalaisten pk-yritysten näkymät paranemassa 

Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj ja TEM julkaisivat 10.3.2010 pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan PK-yritysbarometrin. Satakunnan alueen pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät ovat hieman heikommat kuin koko maan pk-yrityksillä keskimäärin, mutta syksyn 2009 tilanteeseen verrattuna suhdannenäkymät ovat parantuneet huomattavasti. Satakunnassa toimivat pk-yritykset odottavat oman yrityksensä työllisyyden paranevan seuraavan vuoden aikana. Merkittävimmät erot koko maan suhdanneodotuksiin nähden ovat investointien, viennin ja tuonnin kohdalla, joihin liittyvät odotukset Satakunnassa ovat selvästi muun maan tasoa pessimistisemmät.

- Tulos heijastaa satakuntalaisten yrittäjien perinteistä varovaisuutta. Suuntaus on aina ollut samankaltainen, myös suhdannehuipuissa. Vaikka yritysten odotukset ovat positiivisia, tämä ei välittömästi heijastu yleiseen työllisyyden paranemiseen. totetaa Satakunnan ELY-keskuksen ylijohtaja Markku Gardin.

Barometrin mukaan satakuntalaiset yrittäjät kokevat sukupolven- tai omistajanvaihdokseen liittyvät asiat haasteellisempina kuin muualla maassa. Erityisesti pienet yritykset ovat Satakunnassa jonkin verran muuta maata kriittisempiä elinkeinoilmastoa ja julkisia palveluja kohtaan. Yhtenä syynä kriittisyyteen saattaa olla se, että pienet yritykset eivät tunne tarjolla olevia palveluja tai että palvelutarjonnassa on selkeitä aukkoja pieniä yrityksiä ajatellen. Koko maata enemmän satakuntalaiset pk-yritykset ovat sopeutuneet vallitsevaan taloudelliseen tilanteeseen irtisanomisten ja lomautusten sijasta yrityskohtaisin joustoin sekä työaikajärjestelyin.

Lisätietoja antavat:

 Ylijohtaja Markku Gardin, puh. 044 712 4140

Aluekehityspäällikkö Marja Karvonen, puh. 044 712 4120

 

 

 Liitetiedosto: