Helsingin seudun ympäristöpalvelut, HSY Jätehuolto suunnittelee sekajätteen ja rakennusjätteen murskausta, paalausta ja välivarastointia Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen laajennusalueella. Uudenmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on antanut lausuntonsa hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA). Arviointiohjelman mukaan keskeisimpiä ympäristövaikutuksia ovat melu, pöly ja muut päästöt sekä raskaan liikenteen lisäyksestä aiheutuva vaikutus liikenneturvallisuuteen.
HSY Jätehuolto on laatinut jätestrategian, jonka tavoitteena on lisätä jätteiden hyötykäyttöä jätteenpolton kautta. HSY:n toimialueella muodostuva sekajäte on tarkoitus polttaa Vantaan Långmossebergenin alueelle suunnitteilla olevassa jätevoimalassa. Jätteenpoltto on tarkoitus aloittaa vuonna 2014. Voimalan tasaisen polttoainevirran turvaamiseksi HSY suunnittelee aloittavansa vuoden 2012 aikana sekajätteen murskauksen, paalauksen ja välivarastoinnin Ämmässuolla. Välivarastointi tasaa poltettavan jätteen muodostumisen kausivaihteluita ja toimii puskurivarastona energiajätteen tasaisen kuormituksen aikaansaamiseksi jätevoimalan seisokkien ja vuosihuoltojen aikana.
Uudenmaan ELY-keskus katsoo lausunnossaan, että arviointiselostuksessa tulee eritellä tarkemmin hankkeen vaikutuksia jätteenkäsittelykeskuksen toimintaan. Käsittelemättömän jätteen varastoinnin haitalliset vaikutukset on arvioitava ja esitettävä ennen jätevoimalan käynnistymistä ja sen jälkeen. Myös liikennemäärät on esitettävä ennen ja jälkeen murskauslaitoksen ja jätevoimalan valmistumista. Arviointiselostuksessa tulee selvittää millä tekniikoilla ja menettelytavoilla toiminnasta syntyvät päästöt saadaan mahdollisimman vähäisiksi. Lisäksi riskinarviointi on tehtävä muun muassa tulipalojen syttymisen ja palontorjunnan vaikutusten varalta.
Uudenmaan ELY-keskus toteaa, että arviointiohjelmassa ei ole esitetty riittävästi vaihtoehtoja. Ämmässuon alueella on jo runsaasti ympäristöä kuormittavaa toimintaa ja arviointiselostuksessa tulee etsiä ja tarkastella myös liikenteellisesti edullisempia vaihtoehtoja, joissa hanke toteutetaan muualla kuin Ämmässuolla, joko lähellä jätevoimalaa tai jätteen syntypaikkoja. Arviointiselostuksessa olisi myös tarkasteltava käyttökelpoisia teknisiä vaihtoehtoja, kuten onko päästöjä mahdollista ehkäistä riittävästi ulkona vai tuleeko toiminta sijoittaa sisätiloihin.
Arviointiselostuksessa tulee pyrkiä etsimään yhteistyömahdollisuuksia ja luomaan yhteistyöverkosto jätevoimaloiden kesken. Näin voitaisiin huolehtia siitä, että myös huoltoseisokkien ja laiterikkoutumisten aikana polttolaitosten kapasiteetti tulisi mahdollisimman hyvin käytetyksi ja jätevirrat voitaisiin ohjata tarkoituksenmukaisin tavoin.
Kaikissa vaihtoehdoissa tulee huomioida valtakunnallisen jätesuunnitelman sekä Etelä- ja Länsi-Suomen alueellisen jätesuunnitelman mukainen jätemäärien vähennystavoite.
Linkki Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ympäristökeskuksen lausuntoon.
Lisätietoja: