Ympäristötyöt jatkuvat Etelä-Savossa Etelä-Savon ELY-keskuksen hallinnoiman, kaksivuotisen ESR-rahoitteisen hankkeen avulla. Ympäristönhoitotyöt Etelä-Savossa -hankkeessa suunnitellaan maakunnan ympäristötöitä, hankitaan töille luvat sekä valvotaan töiden toteutusta.
Ympäristönhoitotöiden toteuttamiseen on Etelä-Savossa luotu uusi toimintamalli. Aiemmin ympäristötöitä hallinnoinut Etelä-Savon ympäristökeskus palkkasi suoraan työntekijät, nyt työvoima tulee esimerkiksi kunnissa toimivien pitkäaikaistyöttömille tarkoitettujen toimintapajojen kautta. Toinen muutos on se, että ympäristötöitä pyritään tekemään ympärivuotisesti, kun aiemmin työt keskittyivät kesäkauteen.
Ympäristötöillä edistetään ELY-keskuksen yleisiä tavoitteita, eli maakunnan elinympäristön viihtyisyyden ja vetovoimaisuuden parantamista sekä pitkäaikaistyöttömien työllistämistä. Hanketta rahoittaa pääasiallisesti Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan Sosiaalirahaston kautta. Konkreettisten töiden kustannuksiin osallistuvat hankkeen yhteistyökumppanit, mm. Pohjois-Savon ELY-keskus, kunnat ja yksityiset henkilöt.
Rakennuksia kunnostetaan ja tienvarsia raivataan
Ympäristötyöt alkoivat heinäkuun alussa ja ovat nyt hyvässä vauhdissa. Tähän mennessä Rantasalmella ja Joroisissa on niitetty vesikasveja, Rantasalmella ja Mikkelissä raivattu tienlaitoja. Jättiputkien torjuntaa ja niittykunnostusta on tehty Pieksämäellä. Syksyllä kunnostetaan mm. Anttolan kirkonkylän rannan venekatosta ja Pieksämäen suunnalla jatketaan navetan kunnostusta.
Kunnostettavat kohteet ovat mm. vanhoja rakennuksia, perinnebiotooppeja ja muinaismuistokohteita. Lisäksi raivataan tienvarsi-, levähdys- sekä puistoalueita ja torjutaan vierasperäisiä kasveja. Työlistalla on myös vesikasvien niittoja ja koekalastusta. Työkohteiden joukkoon pyritään jatkossa saamaan myös kohteita, joilla työtä voi tehdä ympärivuotisesti. Hankkeessa ja aiemmissa työkohteissa syntynyttä osaamista jaetaan kaikille tietoa tarvitseville.
Kohteet valitaan tarkasti
Kunnostettavat kohteet valitaan ELY-keskuksen ja Etelä-Savon kuntien esitysten perusteella. Esityksiä tulee myös vesialueiden osakaskunnilta ja kylätoimikunnilta, museovirastolta sekä yksityisiltä henkilöiltä. Kohteiden valinnalle on asetettu kriteerit, joita ovat mm. kohteen arvot, kunnostuksen kiireellisyys ja työkohteeksi soveltuvuus. Yhtenä kriteerinä on, että kunnostukseen tarvittava osarahoitus on kunnossa.
Ympäristönhoitotyöt työllistävät syrjäytymisvaarassa olevia
Hankkeessa etsitään pitkäaikaistyöttömille soveltuvia ympäristönhoitotöitä. Työntekijöitä opastetaan ja perehdytetään töihin. Tavoitteena on edistää työelämän tasa-arvoa sekä ehkäistä syrjäytymistä.
Hanke työllistää projektivastaavan, sekä Mikkelissä ja Savonlinnassa työskentelevät suunnittelijat. Hankkeessa tehtyjä kunnostussuunnitelmia toteuttavat eri kuntien alueella pitkäaikaistyöttömiä työllistävät toimintapajat sekä yksityiset henkilöt ja yhteisöt. Toiveena on, että tämä uusi yhteistyömalli laajenisi koko Etelä-Savon alueelle.
Lisätietoja
Projektivastaava Harri Kaipainen, Etelä-Savon ELY-keskus,
puh. 040 506 5262
Suunnittelija Hanna Kemppainen, Etelä-Savon ELY-keskus,
puh. 040 701 3748
