Kaakkois-Suomessa oli vuoden 2009 joulukuun lopussa lähes 21000 työttömänä olevaa työnhakijaa, 14 % työvoimasta. Työttömien määrä on lisääntynyt 22,3 % vuoden takaisesta. Koko maassa työttömyysaste oli 11,3 % työ- ja elinkeinohallinnon rekisterin mukaan eli pienempi kuin Kaakkois-Suomessa. Työttömien määrä on kuitenkin koko maassa kasvanut enemmän kuin Kaakkois-Suomessa eli 28,6 %.
Tarjolle tulleiden työpaikkojen määrä väheni Kaakkois-Suomessa vajaa 18 %, koko maassa vähemmän eli 4,5 %.
Työttömyys on edelleen selvästi kasvanut. Kasvuvauhti on kuitenkin pienentynyt kesäajan luvuista.
Nuorten työttömyys on jo jonkin aikaa kasvanut enemmän kuin kokonaistyöttömyys. Kuitenkin myös sen kasvuvauhti on hidastunut kesän luvuista. Joulukuun lopussa nuoria, alle 25 –vuotiaita oli työttömänä lähes 2800 henkeä, vajaa 40 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Kaakkois-Suomen seutukunnista työttömien määrä on lisääntynyt eniten Kotkan-Haminan ja vähiten Imatran seudulla. Kuitenkin työttömyysaste on Imatran seudulla muita seutukuntia korkeampi.
Kaakkois-Suomen työttömistä työnhakijoista oli miehiä 60 % eli tämän ajan työttömyyden tuttu miesvaltaisuuden piirre jatkuu. Työttömyyden kasvusta melko suuri osa on lomautettuna olevien määrän kasvua, mutta myös muita työttömiä on lähes 2500 enemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömyys kääntyi marraskuun aikana pitkään jatkuneen laskuvaiheen jälkeen kasvuun. Joulukuun lopussa vähintään vuoden työttömänä olleita työnhakijoita oli 3700. Määrä on 6 % suurempi kuin vuotta aikaisemmin
Työttömyys on lisääntynyt paitsi lomautusten ja irtisanomisten vuoksi, myös siksi, että työmarkkinoiden tarjoamien työpaikkojen määrä on vähentynyt ja mm. nuoret opiskelunsa päättävät sijoittuvat työelämään aiempaa huonommin. Joulukuun aikana työ- ja elinkeinotoimistojen työnvälitykseen saatiin uusia työpaikkoja hieman yli 600. Määrä on 18 % pienempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Kuten jo koko syksyn aikana, paikkoja oli eniten tarjolla erilaisissa henkilökohtaisissa ja muissa palveluissa, kaupan alalla sekä terveydenhuolto- ja sosiaalityössä.
Työllisyyskatsaus kokonaan
Seuraava työllisyyskatsaus, joka käsittelee tammikuun 2010 tietoja, ilmestyy tiistaina 23.2.2010