Tekes sijoitti valtakunnallisesti tammi-kesäkuussa 376 miljoonaa euroa yritysten ja julkisten organisaatioiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Rahoituspotista 26,3 miljoonaa euroa suuntautui Pohjois-Pohjanmaalle, mikä on noin 7% koko Tekesin rahoituksesta. Lasku edellisvuoden samaan ajanjaksoon verrattuna oli huomattava (vuoden 2009 tammi-kesäkuussa Pohjois-Pohjanmaalle kohdentui rahoitusta 43,7 milj.euroa).
Alkuvuoden 2010 rahoituksesta 10,3 miljoonaa euroa suunnattiin yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimusprojekteihin (27,8 milj.euroa v. 2009/Q2). Yritysten tutkimus,- kehitys- ja innovaatiotoimintaan suuntautui 16,0 miljoonaa euroa (v. 2009/Q2 15,9 milj.eur).
Pohjois-Pohjanmaalla Tekesin tutkimusrahoituksessa romahdus
Tekesin kokonaisrahoituksen lasku Pohjois-Pohjanmaalla johtuu nimenomaan tutkimuslaitoksille suunnatun rahoituksen vähenemisestä. Rahoituspäätöksiä tehtiin tammi-kesäkuun aikana 39 kpl, 10,3 miljoonalla eurolla. Vuonna 2009 vastaavana ajankohtana tehtiin 68 kpl päätöksiä 27,8 miljoonalla eurolla. Tutkimusrahoituksen väheneminen johtui mm. siitä, että VTT:n tutkimushankkeisiin kohdistui huomattavasti edellisvuoteen nähden vähemmän rahoitusta. Sen sijaan Oulun yliopiston rahoituskehitys on samalla tasolla viime vuoteen nähden. ”Erityisen ilahtunut olen useiden kaivosteollisuuteen kytkeytyneiden tutkimushankkeiden sekä uuden Nokia-Intel –tutkimuskeskuksen käynnistymisestä”, toteaa yksikön päällikkö Maritta Perälä-Heape.
Oulussa maltillinen yritysten tutkimus - ja kehitysaktiviteetti
Yritykselle myönnetyn Tekes –rahoituksen määrässä ei ole tapahtunut merkittävää muutosta edellisvuoteen. Tammi-kesäkuun aikana yritysrahoituksen kysynnässä oli kuitenkin havaittavissa laskua. ”Tekesin rahoituksen hyödyntäminen alueen pk-yritysten t&k-hankkeissa on ollut laskusuunnassa jo kaksi viimeistä vuotta” , kertoo Perälä-Heape. ”Voi olla, että yritykset eivät uskalla aloittaa riskikkäitä, radikaaleja innovaatioita tuottavia t&k-hankkeita taantumassa, vaikka juuri nyt olisi hyvä aika panostaa uuden kehittämiseen.” Hankkeen aloittamisen riskiä voi madaltaa valmistelemalla hankekokonaisuuksia ELY-keskuksesta myönnettävän valmistelurahoituksen turvin. Myös tämän rahoituksen kysyntä on kuitenkin laskenut merkittävästi.
Maritta Perälä-Heape on kuitenkin ilahtunut siitä että alueen innovaatiopotentiaali on ollut kasvussa viimeiset vuodet. ”Uusia liiketoiminta-, tuotekehitys-, keksintö- ja ideaehdotuksia käsitellään vuositasolla noin 200 kpl”, selventää Perälä-Heape. Haasteena on ideoiden jalostaminen kilpailukykyiseksi liiketoiminnaksi. Perälä-Heapen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla voisi olla potentiaalia synnyttää menestyvää liiketoimintaa myös pilotointi- ja demonstaraatiohankkeiden avulla. Kehittämiskohteina voisi olla sivuvirtojen laaja-alaisempi hyödyntäminen energiakäytössä ja materiaalien uusiokäyttöä edistävät toimet.
Lisätietoa: Yksikön päällikkö Maritta Perälä-Heape, Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta –yksikkö, Pohjois-Pohjanmaan ELY, puh. 044 436 8052.
Tekesin valtakunnallinen tiedote: Tekesiltä rahoitusta työelämän kehittämiseen sekä pilotointiin ja demonstrointiin
Tekes sijoitti tammi-kesäkuussa 376 miljoonaa euroa yritysten ja julkisten organisaatioiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Tekes kannustaa yrityksiä nyt erityisesti työelämän kehittämiseen sekä tuotteiden, menetelmien ja palvelujen pilotointiin ja demonstrointiin.
Yritysten vaikeasta taloustilanteesta huolimatta Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen kysyntä oli tammi-kesäkuussa suunnilleen viime vuoden kohonneella tasolla. Tekes kannustaa yrityksiä käynnistämään nyt erityisesti työelämän tutkimuksen ja kehittämisen sekä uusien teknologioiden ja menetelmien pilotoinnin ja demonstroinnin hankkeita, joilla yritykset voivat parantaa tuottavuuttaan ja kasvattaa liiketoimintaansa.
Tänä vuonna Tekesillä on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuuden pilotointi- ja demonstraatiohankkeiden rahoitukseen. Tänä vuonna Tekesillä on käytettävissä normaalia enemmän riskilainaa sekä 29 miljoonan euron lisälaina biomassapohjaisten energiatuotteiden ja -menetelmien kehittämiseen sekä muihin metsä- ja ympäristösektorin kehittämishankkeisiin.
Pilottihankkeilla yritykset voivat testata uusien teknologioiden ja menetelmien toimivuutta kokonaisuutena. Demonstraatiohankkeilla yritykset voivat osoittaa toimivuuden ja käytettävyyden kaupallisessa mittakaavassa. Hankkeet voivat olla esimerkiksi prosessiteollisuuden uusiin tuotteisiin tähtääviä prosesseja, kaupallisen mittakaavan laite- ja koneratkaisuja tai uusien palvelumallien pilotointia asiakkaan kanssa.
Työelämän kehittämisrahoituksella Tekes auttaa yrityksiä toteuttamaan muutoksia työ-, organisaatio- ja johtamiskäytännöissä. Hankkeilla yritykset voivat parantaa tuottavuuttaan ja työelämän laatua. Esimerkiksi puunjalostusteollisuuden yritys Siparila Oy kasvatti huomattavasti liikevaihtoaan, tulostaan ja tuottavuuttaan johtamista kehittämällä.
Tammi-kesäkuussa 2010 Tekes teki rahoituspäätöksiä kaikkiaan 376 miljoonalla eurolla, josta 260 miljoonaa euroa kohdistui yritysten tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja 116 miljoonaa euroa yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tutkimusprojekteihin. Luvut sisältävät 17 miljoonaa euroa EU:n rakennerahastojen rahoitusta.
Päätökset vaikuttavat yhteensä yli 550 miljoonan euron laajuisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan toteuttamiseen yrityksissä. Yritysten projekteihin myönnetystä rahoituksesta 58 prosenttia kohdistui pk-yrityksille ja noin 75 prosenttia alle 500 henkeä työllistäville yrityksille. Päätöksillä Tekes sitoi noin 60 prosenttia tämän vuoden rahoitusvaltuuksistaan.
Siparila Oy: Rohkeita muutoksia paremman työpaikan ja tuottavuuden puolesta
Lisää esimerkkejä asiakkaiden työn tuloksista www.tekes.fi/u/Asiakkaiden_tuloksia
Lisätietoja: pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara, Tekes, puh. 010 60 55700 ja johtaja Ari Grönroos, Tekes, puh. 050 5577 770, etunimi.sukunimi@tekes.fi