Taantuma pitää Pohjois-Savoa otteessaan vielä muutaman kuukauden, kuitenkin pahimman notkahduksen uskotaan olevan ohi. Kasvun merkkejä on jo olemassa ja syksyllä talouden odotetaan kirkastuvan. Merkittäviin positiivisiin työllisyysvaikutuksiin kuluu vielä aikaa ja työttömyys kasvaa vielä loppuvuoden. Heikkoa suhdannetilannetta vaikeuttaa myös teollisuuden rakennemuutos. Nämä arviot sisältyvät 4.3.2010 julkaistuun Alueelliset talousnäkymät –raportin Pohjois-Savon osuuteen. Raportti on työ- ja elinkeinoministeriön ja elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten (ELY) kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu, johon ELY-keskukset kokoavat näkemyksiä alueensa seutukuntien nykytilasta ja lähiajan talouskehityksestä.
Raportin mukaan taantuman aikainen kehitys maakunnassa on ollut ennakoitua positiivisempaa: Irtisanomisten määrä on pysynyt maltillisena. Mittavat investoinnit erityisesti Kuopion seudulla ovat pitäneet maakunnan työttömyyden kasvun valtakunnan keskiarvoa pienempänä. Tilauskannat teollisissa yrityksissä ovat olleet edelleen matalia, mutta tilauskannan viriämistä on odotettavissa. Tilausten kasvu tulee todennäköisesti olemaan hidasta ja viive vaikutusten ulottumisesta alihankkijatasoille saakka tullee olemaan pitkä. Tulevaisuuden näkymät riippuvat vientiteollisuuden lähikuukausien kehittymisestä. Rakentaminen on Pohjois-Savossa vähentynyt keskimääräistä vähemmän mm. hyvin suhdanteen kannalta osuneiden isojen investointien vuoksi.
Taantuman vaikutukset ovat levinneet palvelu- ja myyntisektorille, jossa työllisyysvaikutukset ovat vasta alkaneet näkyä. Erityisissä vaikeuksissa näyttäisivät olevan pienemmät yritykset. Matkailualalla yöpymisten määrä on vähentynyt erityisesti liike- ja kokousmatkailuissa.
Kokonaisnäkymä seuraavalle puolelle vuodelle on edelleen taantuman mukainen. Jyrkin alamäki teollisuudessa on takanapäin, mutta suhdanteiden kääntymisestä vie aikaa ennen kuin alustava viriäminen siirtyy tilauksiksi ja alkaa parantaa tuotantoa ja työllisyyttä. Myös rakennusalalla pahimman uskotaan jo olevan takana. Reaalitalouden käänteestä on odotettavissa merkkejä puolen vuoden sisällä. Positiiviset vaikutukset työllisyyteen eivät kuitenkaan näy merkittävästi vielä vuoden sisällä. Alueella on ollut käytössä monia joustokeinoja (mm. lomautukset, vähennetyt työtunnit), joiden purkaminen kestänee varsin pitkään.
Suurimpien vaikeuksien ennakoidaan siirtyvän vähitellen julkiselle sektorille, palveluihin ja kauppaan. Erityisesti julkisen sektorin työllisyys ja palvelumahdollisuudet heikkenevät vielä pitkään julkisen sektorin vaikean taloustilanteen vuoksi.
Mikäli reaalitalouden nousu ei käynnisty odotetusti, riskit konkursseille ja uusille irtisanomisille sekä työttömyyden uudelle kasvupiikille kasvavat merkittävästi.
- taloudessa on orastavia merkkejä kasvuun lähdöstä
- teollisuuden tilauskantojen uskotaan lähtevän kasvuun kevään aikana
- rakennusala on selvinnyt tilanteeseen nähden hyvin
- positiiviset työllisyysvaikutukset eivät näy vielä merkittävästi tänä vuonna
- teollisuuden rakenteellisten murrosten tilanne on epäselvä Koillis-Savon ja Varkauden seuduilla
- julkisen sektorin työllisyysnäkymät ovat heikkenemässä
- työvoiman saatavuudessa on ongelmia ainoastaan terveydenhoidon alalla
Raportti Pohjois-Savon osalta on luettavissa kokonaisuudessaan tästä
LISÄTIETOJA:
Ylijohtaja Kari Virranta, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0400 371 094, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi.
Strategiapäällikkö, työmarkkina-analyytikko Juha Kaipiainen,Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 040 570 9821, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi.