Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

27.7.2010 

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus kesäkuu 2010 

Työttömyys nousi toukokuusta, mutta laski (- 850) edelleen vuoden takaisesta tilanteesta

 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistoissa (TE-toimistoissa) oli kesäkuun lopussa yhteensä  22 650 työtöntä työnhakijaa, mikä on 850 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Toukokuuhun verrattuna työttömien määrää kasvatti (+ 2 480) eniten naisten ja alle 25 -vuotiaiden työttömyyden nousu. Lomautettujen määrä laski toukokuusta 180:llä.  Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys laski vuoden takaisesta viidessä ryhmässä, joista eniten teollisuuden, rakentamisen ja palveluelinkeinojen aloilla. Miesten työttömyys laski edelleen n. 900:lla vuoden takaisesta. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli kesäkuun lopussa Pohjois-Pohjanmaalla 11,8 % ja koko maassa 10,0 %.

Työttömistä lomautettuja (TE -toimistoihin henkilökohtaisesti ilmoittautuneet) oli kesäkuun lopussa 1 102, mikä on 182 vähemmän kuin toukokuun lopussa.  Myös edellisen vuoden kesäkuusta lomautettujen määrä laski, 897:llä. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 127, mikä on 12 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.  Lisäksi erillisen ryhmälomautusseurannan (väh.10 hengen lomautukset) perusteella Pohjois-Pohjanmaalla oli kesäkuun lopussa lomautettuna 231 henkilöä.  Ryhmälomautettujen määrä nousi toukokuun loppuun verrattuna 93:lla. Lomautuksia oli kesäkuun lopussa yhteensä 1 333 eli n. 2 010 vähemmän kuin vuosi sitten.

TE-toimistoissa oli kesäkuussa avoinna kaikkiaan 5 300 työpaikkaa, joista uusia paikkoja oli 3 206. Uusien työpaikkojen määrä laski toukokuusta 1 275:llä ja nousi viime vuoden kesäkuusta 852:lla. Työpaikoista täyttyi kesäkuun aikana 3 684. Kesäkuun lopussa avoinna oli edelleen 1 617 työpaikkaa, joista myyntityö- ja kauppaedustus-paikkoja oli 576.

Työttömistä työnhakijoista oli naisia 10 819 (47,8 %).  Naisten osuus työttömistä oli 2,0 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten.  Naisten työttömyys nousi toukokuusta 2 264:llä ja viime vuoden kesäkuusta 60 henkilöllä.  Koko maan tasolla naisten työttömyys nousi 2 768 hakijalla. Miehiä oli kesäkuussa työttömänä 11 830 (52,2 %).  Miesten työttömyys nousi toukokuusta 213:lla, mutta laski vuoden takaisesta tilanteesta 906 työnhakijalla.  Koko maassa miehiä oli työttömänä 2 992 enemmän kuin vuosi sitten.

Alle 25 -vuotiaita nuoria työttömiä työnhakijoita oli 4 110, mikä oli 343 vähemmän kuin vuosi sitten. Toukokuusta nuorten työttömien määrä nousi 1 102:lla. Nuorten osuus työttömistä työnhakijoista ilman lomautettuja nousi Pohjois-Pohjanmaalla toukokuuhun verrattuna ja oli 19,1 %, kun se puolestaan koko maassa oli 15,2 %.  Alle 20 -vuotiaiden työttömien osuus nuorista työttömistä nousi vuoden takaisesta 2,1 prosenttiyksikköä.  Yli 50 -vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli kesäkuussa 5 766, joista 55-59 -vuotiaita oli 2 314.  Toukokuusta yli 50 -vuotiaiden työttömien määrä laski 180:llä, mutta nousi edellisen vuoden kesäkuusta 274:llä.

Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 4 150 eli 19,3 % työttömistä työnhakijoista ilman lomautettuja.  Koko maassa pitkäaikaistyöttömien osuus oli hieman Pohjois-Pohjanmaata korkeampi eli 21,2 %. Pitkäaikaistyöttömien määrä nousi toukokuun lopusta 158 työnhakijalla. Vuoden 2009 kesäkuusta pitkä-aikaistyöttömyys nousi Pohjois-Pohjanmaalla 27,7 % (+ 901 hakijaa) ja koko maassa 34,2 % (13 982 hakijaa).

Työhallinnon aktiivitoimenpiteissä oli kesäkuun lopussa 6 407 työnhakijaa, mikä on 3,3 % työvoimasta. Työvoimakoulutuksessa oli 2 104 ja palkkatuella sijoitettuna 2 195 hakijaa.  Aktiivitoimenpiteissä olevien määrä laski tämän vuoden toukokuusta 661:llä, mutta nousi viime vuoden kesäkuusta 508:lla.  Aktivointiaste oli kesäkuussa (22,1 %) korkeampi kuin vuosi sitten (20,1 %).  Myös koko maassa aktivointiaste (23,1 %) nousi viime vuoden kesäkuusta (21,4 %).

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta nousi toukokuusta Pudasjärveä, Pyhäjärveä ja Siikalatvaa lukuun ottamatta kaikissa alueemme 34 kunnassa.  Työttömiä oli kesäkuussa työvoimaan nähden vähiten Siikalatvassa (8,3 %), Pyhännällä (8,4 %), Reisjärvellä (8,7 %), Sievissä (8,8 %) ja Tyrnävällä (8,8 %). Korkeimmat työttömyysasteet olivat Taivalkoskella (18,5 %), Oulussa (14,8 %), Pudasjärvellä (14,4 %), Pyhäjärvellä (13,4 %) ja Haukiputaalla (13,1 %). Työttömyysaste sijoittui alle 10 prosentin 9 kunnassa sekä 10 ja 15 prosentin välille 24 kunnassa.

Katsaus kokonaisuudessaan >>

Lisätietoja työllisyyskatsauksesta antavat:

Pohjois-Pohjanmaan ELYn työllisyys- ja yrittäjyys yksikössä:
Yksikönpäällikkö Maire Mäki, vaihde 020 63 60020, gsm 044 436 8200
Pohjois-Pohjanmaan ELYn strategia yksikössä:
Henkilöasiakkuuspäällikkö Helena Pajunen, vaihde 020 63 60020, gsm 044 436 8218
Tutkimussihteeri Helena Suvanto (taulukot, tilastoluvut), vaihde 020 63 60020, gsm 050 390 2364

TE -toimistoissa:
Koillismaan TE-toimiston johtaja Liisa Riekki, puh. 010 60 44631
Nivala-Haapajärven seutukunnan TE-toimiston johtaja Helena Marjamaa, puh. 010 60 44470
Oulun seudun TE-toimiston johtaja Pasi Wallenberg, puh. 010 60 44232
Raahen seutukunnan TE-toimiston johtaja Anita Kenakkala, puh. 010 60 44672
Siikalatvan TE-toimiston johtaja Helmi Haarakangas, puh. 010 60 44531
Ylivieskan seutukunnan TE-toimiston johtaja Risto Similä, puh. 010 60 44741