Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat julkaisseet pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan PK-yritysbarometrin. Satakuntalaiset pk-yritykset odottavat suhdanteiden paranevan lähimmän vuoden aikana. Työllisyyden odotetaan paranevan ja myös investointien lisääntyvän seuraavan vuoden aikana. Alueen pk-yritysten yleiset suhdannenäkymät ovat tällä kertaa paremmat kuin koko maan pk-yrityksillä keskimäärin. Barometrin mukaan Satakunnassa on hieman enemmän voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä kuin koko maassa keskimäärin.
- Yritysten parantuneet suhdanneodotukset noudattelevat pitkälti viikko sitten julkaistun Aluetalouskatsauksen tuloksia. Tällä kertaa voi tosin sanoa, että yritykset yllättivät myönteisesti arvioillaan, sillä Aluetalouskatsauksen koonneiden sidosryhmien: ELY-keskuksen, TE-toimistojen johdon, seudullisten yrityspalveluyhtiöiden, Finnveran ja Satakunnan Yrittäjien näkemykset olivat hieman yritysten vastaavia näkemyksiä varovaisempia, toteaa ELY-keskuksen aluekehityspäällikkö Marja Karvonen. Ja hyvä niin.
PK-yritysbarometriin haastateltiin 212 satakuntalaista pk-yritystä.
Lisätietoja antavat:
Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus, puh. 044 712 4120
Markku Kivinen, Satakunnan Yrittäjät ry, puh 050 377 8006
Martti Kytöluhta, Finnvera Oyj:n Porin aluekonttori, puh 0400 566 485