Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

5.8.2010 

Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Niukasti levähavaintoja elokuun alussa Pohjois-Karjalassa 

Valtakunnallinen levätilanteen seuranta

Pohjois-Karjalan ELY-keskus seuraa levätilannetta maakunnassa yhteistyössä vapaaehtoisten, koulutettujen havaitsijoiden kanssa 23 kohteella viikoittain kesä-syyskuussa. Seuranta on osa valtakunnallista leväseurantaa.

Elokuun ensimmäisellä viikolla (viikko 31/2010, havainnot 3. – 4.8.) Pohjois-Karjalassa  leväseurannan vakiokohteissa todettiin runsaasti sinilevää Suuri-Onkamossa Tohmajärvellä. Kuoringassa Liperissä havaittiin rantakivissä paikoin jonkin verran rihmamaisia viherleviä, jotka eivät ole myrkyllisiä. Muissa vakioseurannan kohteissa leviä ei havaittu. Levähavainnot edustavat kyseistä havaintopaikkaa ja -hetkeä. Mm. tuulien ja virtausten vaikutuksesta levätilanne voi muuttua nopeastikin ja vaihdella eripuolilla järveä.

Pohjois-Karjalassa elokuun alun sää on jatkunut heinäkuun tapaan helteisenä ja vähäsateisena. Maakunnan vesistöjen lämpötilat ovat viime päivinä olleet 3 – 4 astetta pitkänajan keskiarvoja suuremmat.  Torstaina 5.8. pintaveden lämpötila oli Pyhäselällä Joensuussa 21,6 oC.

Muut levähavainnot ja tiedottaminen

Heinäkuun lopussa (26.7.- 1.8., viikko 30/2010) Pohjois-Karjalan ELY-keskukseen tuli leväilmoituksia Pieni-Onkamosta Joensuun puolelta ja Suuri-Onkamosta Rääkkylän alueelta. Siellä runsaan leväkukinnan aiheuttajana olivat Gloeotrichia- ja Anabaena -sinileväsukujen lajit. Kuluvalla viikolla sinileviä havaittiin Suuri-Onkamon itäosassa Tohmajärven alueella. Muita leväilmoituksia ei ole tullut vakioseurannan kohteiden ulkopuolelta.

Huolimatta helteen jatkumisesta ja varsin lämpimistä vesistä, sinileväilmoituksia on tullut Pohjois-Karjalassa vähemmän kuin edellisvuosien vastaavana ajankohtana. Tilanteeseen vaikuttavat mm. ajoittain varsin voimakkaat tuulet. Mikäli sää on lämmin ja tuulet vähäisiä, leväesiintymiä saattaa edelleen ilmetä vesistöissä.

Sinilevät kuuluvat järvien luonnolliseen eliöstöön. Osa sinilevälajeista voi muodostaa myrkyllisiä leväesiintymiä, ns. leväkukintoja. Runsastuessaan sinilevät muodostavat veden pintaan vihreitä juotteja tai lauttoja, jotka tuulen mukana ajautuvat rantaan. Tuuli voi kuljettaa ja kasata vähäisemmänkin levämäärän suojaisille lahtialueille paksuksi kerrokseksi. Levähavainnot kuvaavat havaintohetken tilannetta kyseisellä paikalla, eivät koko järveä. Tuulien ja virtausten vaikutuksesta levätilanne voi muuttua nopeastikin.

Tilanne ei ole hälyttävä, mikäli muutoin kirkkaassa vedessä näkyy vähäisiä määriä vihreitä ryynejä tai rantaan on ajautunut vähän levää. Kuitenkin vähäisessäkin leväesiintymässä voi olla kyse myrkyllisestä sinilevästä, joten veden käyttöä on syytä varoa. Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, veden käyttöä uimiseen tulee välttää, eikä leväpitoista vettä tule käyttää talous-, sauna- eikä löylyvetenä. Pienten lapsien ja kotieläinten pääsy veteen tulee estää, mikäli vedessä on runsaasti levää.

Suomen ympäristökeskuksen (SYKEn) asiantuntijat vastaavat leväkysymyksiin kesä-elokuussa arkisin klo 13.00 – 15.00 välisenä aikana numeroissa 040 169 6056 (merialue) ja 040 169 6057 (sisävedet). SYKE tiedottaa valtakunnallisesta levätilanteesta torstaisin kesä-elokuussa ja syyskuussa tarpeen mukaan. Pohjois-Karjalan ELY-keskus tiedottaa alueen levätilanteesta torstaisin kahdesti kuukaudessa aikana 10.6. – 30.9.2010. Seuraava levätiedote ilmestyy torstaina 26.8.

Lisätietoja:

Limnologi Riitta Niinioja, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, puh. 040 745 5725, riitta.niinioja{at)ely-keskus.fi

 www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala/levatilanne