Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

10.3.2010 

Varsinais-Suomen ELY-keskus

Luontoarvoiltaan merkittävään Kuggön saareen suojelualue vapaaehtoisella rauhoituksella 

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on anomuksesta rauhoittanut yksityiselle maalle 12,4 hehtaarin suojelualueen Länsi-Turunmaan Kuggön saaren Sanduddenin niemeen.

Paraisten eteläsaariston rantayleiskaavassa alue on osoitettu kaavamerkinnällä SL, ja sen mukaan alueella ei ole korvattavaa rakennusoikeutta, vaan rakennusoikeus ja lomarakennuspaikat on sijoitettu suojelualueen ulkopuolelle tilan muille alueille.

Suojelumääräykset rajoittavat alueen käyttöä. Esimerkiksi metsän hakkuu, mukaan lukien polttopuun otto sekä ojien kaivaminen ja maa-ainesten ottaminen on kielletty. Myös tulen tekeminen, telttailu ja muu leiriytyminen ja koiran irtipitäminen on kielletty.

Uhanalaisten lajien ympäristöä

Luonnonsuojelualueeksi perustettu alue on hyvin harvinaiseksi käynyttä paahdeympäristöjen luontotyyppiä.  Paisteiset rannat ja rinteet ovat lämpöolosuhteiltaan ääreviä ja niiden maapohja, vettä läpäisevä hiekkamaa, kuivuu nopeasti. Siksi paahdeympäristöjen eliöyhteisöt ovat hyvin omaleimaisia ja erikoistuneita.

Luontaisia paahdeympäristöjä löytyy nykyisin pienialaisina harjualueiden paahteisilta rinteiltä ja täällä Lounais-Suomessa esimerkiksi Örön ja Jurmon saarilta. Sanduddenin niemi on osa Paraisten – Nauvon lauttaväylältä etelään suuntautuvalla väylällä sijaitsevaa harjujaksoa. Se on sekä geologisesti ja maisemallisesti että erityisesti paahdeympäristön ja sen uhanalaisen lajiston kannalta merkittävä kokonaisuus.  Harjujakso käsittää kymmenkunta erikokoista harjusaarta, jotka yhdessä muodostavat Paraisten harjusaarten Natura 2000-verkoston kohteen. Saaristomeren kansallispuiston lisäksi Turunmaan saaristossa on runsaasti arvokkaita luontokohteita, joista tämä harjualue on yksi esimerkki.

Perustetulla luonnonsuojelualueella on erityistä merkitystä uhanalaisten perhosten suojelun kannalta.  Hietikkokoisa  ja verikirjokoisa ovat nyt perustetun suojelualueen erikoisuuksia. Lajeilla tunnetaan maassamme vain muutamia esiintymispaikkoja.

Lisätietoja:

Seppo Kotiranta, p. 040 769 9042
Antti Palmunen, p. 050 433 9056