Kauniin ja vaihtelevan maaseutumaiseman sekä monipuolisen eliölajiston säilyminen vaatii aktiivista hoitamista raivaamalla, niittämällä tai laiduntamalla. Maaseutuluonnon ja –maiseman monimuotoisuuden suurin uhkatekijä on umpeenkasvu. Maaseutuympäristön monimuotoisuuskohteita ovat mm. laidunnuksen muovaamat perinnemaisemat, pellonlaitojen metsäiset reunat ja peltojen keskellä olevat metsäsaarekkeet sekä vesistöjen rannat.
Luonnon ja maiseman monimuotoisuutta voidaan maaseudulla edistää raivaamalla tiheää puustoa ja pajukkoa niityiltä ja niiden reunamilta. Kolopuut, lahopuut, katajat, marjovat pensaat ja erilaiset lehtipuut ovat erityisen arvokkaita, joten ne säästetään. Raivaukset kannattaa suunnitella huolella, sillä pensaikot ja puusto voivat tarjota monelle linnulle sopivan pesäpaikan. Raivaukset tulisi ajoittaa usealle vuodelle, jotta pintakasvillisuuteen ei vapautuisi liikaa ravinteita. Kevättalvi on hyvä aika tehdä maisemaraivauksia, jotta ne ehditään toteuttaa ennen lintujen pesimäkauden alkua.
Häävi-hankkeessa etsitään laidunnukseen sopivia alueita
Laidunnus on hyvä jatkohoito monille raivauskohteille. Härkää sarvista (HÄÄVI) on Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pirkanmaan ja Pohjanmaan kattava hanke, jossa edistetään laidunnusta luonnon ja maiseman hoitokeinona. Hankkeen tavoitteena on järjestää hoitoa sellaisille alueille, jotka ovat erityisen arvokkaita luonnon tai maiseman kannalta. Hanke avustaa hoidon suunnittelussa ja rahoitusten hakemisessa. – Perinnebiotooppeja ja muita laidunnukseen soveltuvia luonto- ja maisemakohteita Pirkanmaalla voi esittää HÄÄVI –hankkeelle, kertoo maisemasuunnittelija Marjaana Lepänjuuri ProAgria Pirkanmaasta.
Luonnon ja maiseman hoitoon haettavissa erityisympäristötukia
Maisemaraivauksiin ja alueiden laidunnukseen tai niittoon voi hakea maatalouden erityisympäristötukia. Perinnebiotooppien hoitoon sekä luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen voivat hakea tukea viljelijöiden lisäksi myös rekisteröidyt yhdistykset. Hakemus tulee jättää Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen 30.4. mennessä. Tukihakemuksiin tulee liittää hoitosuunnitelma, jonka tekemiseen saa tarvittaessa apua HÄÄVI -hankkeelta.
Lisätiedot:
- HÄÄVI -hanke ja hoitosuunnitelmien laadinta: maisemasuunnittelija Marjaana Lepänjuuri, ProAgria Pirkanmaa/ maa- ja kotitalousnaiset, p. 040 719 8949, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@proagria.fi
- Erityisympäristötukien hakeminen: ympäristöasiantuntija Marika Arrajoki-Alanen, Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, p. 0400 438 044, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
- Luontoarvojen huomioiminen hoitokohteilla: ylitarkastaja Marja-Liisa Pitkänen, Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, p. 050 5542 989, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
- Häävi-hankkeen internetsivut: www.ymparisto.fi/ksu/harkaasarvista