Koskenkylänjoen monivuotisen virtavesikunnostushankkeen yhteydessä on
seurattu hankkeen vaikutusta pohjaeläimiin sekä lohen ja meritaimenen poikastuotantoon. Viimeiset seurantatutkimukset aloitetaan viikolla 36. Tällöin koskialueilla sähkökalastetaan ja otetaan pohjaeläinnäytteitä. Tutkimusten jälkeen nähdään ovatko muun muassa koskikunnostukset parantaneet lohikalojen poikastuotantoa jo lyhyelläkin aikavälillä.
Koskenkylänjokea on kunnostettu vuosina 2006 - 2008. Kunnostuksia tehtiin keski- ja alajuoksulla kuuteen koskeen; Hammarkoskeen, Kuuskoskeen, Sävträsketin Kvarnforsiiin, Mickelspiltomin Kvarnforsiin, Sahankoskeen ja Käkikoskeen. Kunnostukset tehtiin lohikalojen elinolosuhteiden sekä kutu- ja poikastuotantomahdollisuuksien parantamiseksi. Lisäksi rakennettiin luonnonmukaiset kalatiet Mickelspiltomin Kvarnforsin padon yhteyteen ja Koskenkylänjoen Kuuskoskelle.
Koskenkylänjoen keski- ja alajuoksun kunnostukset ja kalatiet sekä hankkeen seurantatutkimukset ovat osittain Euroopan yhteisön kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen (KOR) rahoittamia.
Koskenkylänjoen kunnostus jatkuu
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) kunnostaa kolmea koskea Koskenkylänjoen yläjuoksulla tämän syksyn aikana. Kunnostettavia koskia ovat Kartanonkoski, Kylmäkoski ja Luukkukoski.
Tämän lisäksi Uudenmaan ELY-keskus tekee pienimuotoisia korjaustöitä Mickelspiltomin kalatien toimivuuden parantamiseksi. Myös Käkikoskella on korjaustarvetta.
Kuva:
Sähkokalastus (jpg 2,2 Mt)
Kuvateksti: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkijat sähkökalastamassa Käkikoskella 7.9.2006.
Kuvaaja Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus
Lisätietoja: