Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

 

Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Kunnasniemen vesihuoltohanke käyntiin 

KUNNASNIEMEN VESIHUOLTOHANKE ON KÄYNNISTYNYT

Kontiolahden Kunnasniemen alueella on käynnistynyt mittava osittain valtion vesihuoltotyönä tehtävä vesihuoltohanke. Valtion vesihuoltotyönä toteutetaan Kunnasniemen vesihuolto-osuuskunnan kanssa vesihuoltohankkeen merkittävimmät runkojohdot (vesi- ja viemäri-).

Valtion vesihuoltotyönä tehtävien runkojohtojen kokonaispituus on noin 21 km. Hankeen pääurakoitsijana toimii Oteran Oy Espoosta. Urakoitsija käyttää työn suorituksessa aliurakoitsijaa, jona toimii ESV-urakointi Juankoskelta. Runkojohdon kustannukset ovat kokonaisuudessaan 0,9 miljoonaa euroa (alv=0). Urakan tulee olla käyttöönottokunnossa 15.4.2011 ja viimeistelytöineen valmis 17.6.2011 mennessä.

Kunnasniemen vesihuolto-osuuskunta on lisäksi kilpailuttanut hankkeeseen liittyvän jakelujoh-tourakan (pienemmät putkilinjat ja kiinteistöpumppaamot), jolla kiinteistöt liitetään runkojohtoihin. Urakoitsija on tämän urakan osalta sama kuin valtion vesihuoltotyötä koskevassa urakassa. Tämän urakan kokonaiskustannukset ovat samaa luokkaa kuin valtion vesihuoltotyönä tehtävän runkolinjan.

Vesihuoltohankkeessa on tällä hetkellä liittyjiä 152 kiinteistöä, joille hankkeessa toteutetaan vesijohto ja viemäri. Vesihuollon rakentaminen alueelle on tärkeää, koska alueen omien talousvesikaivojen vedenlaatu on yleensä ollut huono. Viemäröinnin rakentaminen alueelle on vesiensuojelul-lisesti tärkeää, koska alue sijaitsee suurelta osin Höytiäisen ranta-alueella. Alueelle rakennettavat verkostot liitetään Joensuun Pilkosta Huhmariin rakennettuihin runkojohtoihin.

Lisätietoja: vesihuoltoinsinööri Ari Heiskanen p. 040 5305312 Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta