Kaakkois-Suomessa oli kesäkuussa työttömiä noin kolme prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Eniten työttömyys on vähentynyt vuodentakaisesta Lappeenrannan seudulla, yli 7 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Kaakkois-Suomen TE-toimistoihin kesäkuussa noin 20 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Työttömänä on edelleen Kaakkois-Suomessa noin 12 prosenttia työvoimasta, kun koko maan työttömyysprosentti on 10. Työttömiä työnhakijoita ja lomautettuja oli Kaakkois-Suomessa kesäkuun lopussa 18 222 henkilöä.
Kesäkuun työllisyyskatsaus taulukkoineen (pdf).