
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on 1.1.2010 toimintansa aloittanut valtionhallinnon alueellinen kehittämis- ja palvelukeskus. ELY-keskuksen tehtävät muodostuvat entisen Hämeen TE-keskuksen ja Hämeen ympäristökeskuksen tehtävistä. Lisäksi Hämeen ELY-keskuksessa hoidetaan osa entisen Etelä-Suomen lääninhallituksen sivistysosaston tehtävistä. - Osa palveluista siirtyi samaan aikaan perustettuihin aluehallintovirastoihin (AVI).
Hämeen ELY-keskuksessa on kaksi vastuualuetta:
Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri -vastuualue hoitaa Hämeen TE-keskuksen tehtävät sekä osan Etelä-Suomen lääninhallituksen sivistysosaston tehtävistä. Vastuualueen toimialue on Kanta- ja Päijät-Häme.
Ympäristö ja luonnonvarat - vastuualue hoitaa Hämeen ympäristökeskuksen tehtävät lukuun ottamatta ympäristölupa-asioita, jotka käsitellään jatkossa Etelä-Suomen aluehallintovirastossa. Vastuualueen toimialue on Kanta- ja Päijät-Häme.
Liikenne ja infrastruktuuritehtävät Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella hoitaa Uudenmaan ELY-keskus.