Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Ympäristövaikutusten arviointi YVA ja SOVA - Uusimaa 

Ympäristövaikutusten arvioinnissa tunnistetaan ja arvioidaan yksittäisten hankkeiden tai suunnitelmien ja ohjelmien kielteisiä ja myönteisiä vaikutuksia mm. ihmisiin, luontoon, rakennettuun ympäristöön ja luonnonvaroihin.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on keskeinen viranomainen ympäristövaikutusten arviointiasioissa Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla. ELY-keskus ohjaa ja valvoo arviointimenettelyn täytäntöönpanoa, toimii yhteysviranomaisena ja huolehtii YVA-laissa (468/1994) ja -asetuksessa (713/2006) sekä SOVA-laissa (200/2005) ja -asetuksessa (347/2005) annetuista tehtävistä.

Lainsäädännössä on määritelty ne hankkeet, joista on aina tehtävä ympäristövaikutusten arviointi erityisessä YVA-menettelyssä. Arvioitavia hankkeita ovat esimerkiksi moottoritiet ja isot kaatopaikat. Lisäksi ELY-keskus voi yksittäistapauksessa päättää, että hankkeen ympäristövaikutukset on arvioitava YVA-menettelyssä.

Tältä sivulta (vasen palsta) löytyvät vuodesta 2010 alkaen vireille tulleet ja päättyneet YVA- ja SOVA-hankkeet sekä YVA-päätökset ja YVA-asioissa annetut lausunnot.

Sivuilta löytyy lisäksi linkit kaikkiin vireille tulleisiin YVA-hankkeisiin, eli myös ennen vuotta 2010 vireille tulleisiin, jotka sijaitsevat ymparisto.fi:ssä.

Ennen vuotta 2010 päättyneet YVA-hankkeet sekä YVA-päätökset ja YVA-asioissa annetut lausunnot löytyvät taustapalvelusta ymparisto.fi: