Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Liikenneturvallisuus - Uusimaa 


Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten liikenneturvallisuustyötä ohjaavat valtioneuvoston sekä liikenne- ja viestintäministeriön linjaukset. Liikennejärjestelmä on suunniteltava ja rakennettava siten, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Onnettomuudet aiheuttavat paitsi suurta inhimillistä kärsimystä, myös mittavia taloudellisia kustannuksia yhteiskunnalle.

Uudenmaan ELYn keskeisiä tavoitteita tieliikenteen turvallisuuden parantamiseksi ovat nuorten liikenneturvallisuuden parantaminen, kohtaamisonnettomuuksien ja taajamien kevyen liikenteen onnettomuuksien vähentäminen, tienkäyttäjien asenteisiin vaikuttaminen ja pääteiden ajonopeuksien hillitseminen.

Liikenneturvallisuuden parantuminen edellyttää monien eri toimijoiden kiinteää yhteistyötä. Nykyiseen tilanteeseen on edetty pitkäjänteisen turvallisuustyön keinoin monialaista osaamista hyödyntäen. Lääninhallitusten liikenneosastojen, ympäristökeskuksien sekä tiepiirien yhdistyttyä yhteistyö liikenneturvallisuusasioissa tiivistyy edelleen.

Yhdistyminen luo paremmat edellytykset liikenneturvallisuustyölle. Voimme entistä paremmin vaikuttaa liikenneturvallisuuteen koko tienpidon alueella, maankäytön suunnittelusta aina tiellä liikkujan olosuhteisiin. Liikenneturvallisuusyhteistyön kautta on mahdollista edistää myös ympäristön kannalta kestävää liikkumista.

Uudenmaan ELY tekee seudullisia liikenneturvallisuussuunnitelmia yhdessä kuntien kanssa. Lääninhallitukselta Uudenmaan ELY-keskuksen vastuulle siirtyi alueellisen liikenneturvallisuustyön koordinointi. Liikenneturvallisuustyötä koordinoidaan yhteistyössä Liikenneturvan, kuntien ja poliisin kanssa. 

Yhteistyötä tarvitaan myös kasvatus-, valistus- ja tiedotustyössä. Arjen liikenteessä korostuu jokaisen tiellä liikkujan vastuullinen käyttäytyminen, kuten turvavöiden käyttö, liikennesääntöjen noudattaminen ja muiden liikkujien huomioiminen. Valistus- ja tiedotustyön tavoitteena on tienkäyttäjän liikennekäyttäytymiseen sekä asenteisiin vaikuttaminen.