Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Liikenneturvallisuustavoitteet 

 

Valtioneuvoston periaatepäätös lähtökohtana 

Valtakunnallisen liikenneturvallisuustyön visiona on, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai vakavasti loukkaantua liikenteessä. Valtioneuvosto asetti periaatepäätöksessään vuonna 2006 tavoitteeksi turvallisuustilanteen jatkuvan parantamisen niin, että vuonna 2010 liikennekuolemien vuotuinen määrä on alle 250 ja vuonna 2025 alle 100. 

Tieliikenteen turvallisuus 2006-2010 -ohjelma esittelee keinoja, joilla me ja muut liikenneturvallisuustoimijat voimme parantaa teiden turvallisuutta. Liikennepoliittisessa selonteossa on puolestaan vahvistettu valtakunnalliset liikenneturvallisuustavoitteet ja keskeiset toimenpiteet.

EU pyrkii puolittamaan onnettomuudet

Liikennekuolemien vähentäminen nähdään myös EU:n tasolla tärkeänä tavoitteena. EU-komissio käynnisti vuonna 2003 Euroopan liikenneturvallisuus -ohjelman, jonka tarkoituksena on puolittaa tieliikenteen kuolonuhrien määrä vuosina 2001–2010 eli alentaa kuolonuhrien kokonaismäärä lähes 50 000:sta 25 000:een.