Pohjois-Savon ELY-keskus vastaa 1.1.2010 alkaen niistä ympäristönsuojeluun liittyvistä tehtävistä, jotka aiemmin kuuluivat Pohjois-Savon ympäristökeskukselle. Ympäristökeskuksen tehtävistä ympäristölupien käsittely on siirtynyt Itä-Suomen aluehallintovirastossa hoidettavaksi.
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ehkäisee ja vähentää ihmisen toiminnasta aiheutuvia ympäristöhaittoja ja edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä Pohjois-Savon maakunnan alueella. Pohjois-Savon ELY-keskus valvoo ympäristökuormitusta aiheuttavia toimintoja sekä ottaa kantaa ja antaa lausuntoja niistä. ELY-keskus osallistuu ympäristövahinkojen torjuntaan ja vahinkojen selvitystöihin antamalla asiantuntija-apua ja tarvittaessa viranomaismääräyksiä.
Pohjois-Savon ELY-keskus myös valvoo Itä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) antamia ympäristö- ja vesilupapäätöksiä toimialueellaan sekä myös yleistä etua ympäristö- ja vesiasioissa. Lisäksi se toimii yhteysviranomaisena ympäristövaikutusten arviointilain (YVA) mukaisissa arviointimenettelyissä sekä lausunnon antajana suunnitelmien ja ohjelmien ympäristöarvioinnissa (SOVA).
ELY-keskus edistää ympäristönsuojelua koulutustilaisuuksin ja seminaarein sekä asiantuntijoiden päivittäin tarjoaman neuvonnan avulla.