Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Northern Savonia Business Award 

Golden Gavia – Kultainen Kuikka on kilpailu kaikille pohjoissavolaisille yrityksille, jotka aikovat kasvaa kansainvälisesti. Kilpailuun osallistuville yrityksille räätälöidään palvelukokonaisuus, joka mahdollistaa kansainvälistymisen suunnitellusti ja kannattavasti.

Tutustu kansainvälistymiseen Golden Gavia -hankkeen internetsivuilta tästä linkistä

Kilpailuyritykset on valittu

Golden Gavia –kilpailuun hakeutui kaikkiaan 24 kansainvälistä kasvua tavoittelevaa pohjoissavolaista yritystä. Hakeneiden joukosta Pohjois-Savon ELY-keskus valitsi yhteistyössä kilpailun tuomariston kanssa 12 yritystä mukaan kilpailuun.  Valinnassa kiinnitettiin huomiota erityisesti yrityksen halukkuuteen ja potentiaaliin kasvaa kansainvälisesti. Valitut yritykset edustavat laajasti eri toimialoja ja ovat erilaisia myös kokonsa, ikänsä sekä aiemman kv-liiketoimintakokemuksensa osalta.

Kilpailuun valitut yritykset:

  • APL Systems Oy (www.apl.fi
    Toimiala: Langattoman verkon hallinta ja palvelut
  • Carelian Caviar Oy (www.careliancaviar.com) ´
    Toimiala: Kalanviljely sisävesissä
  • Data Prisma Oy (www.dataprisma.fi)
    Toimiala: Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus
  • Elcoline Oy (www.elcoline.fi
    Toimiala: Sähköasennus
  • Hydroline Oy (www.hydroline.fi)
    Toimiala: Hydraulisten voimalaitteiden valmistus
  • Numcore Oy (www.numcore.com)
    Toimiala: Mittaus-, testaus- ja navigointivälineiden ja –laitteiden valmistus
  • Lametal Oy (www.stark.fi)
    Toimiala: Kaivos-, louhinta- ja rakennuskoneiden valmistus
  • Oplatek Group Oy (www.oplatek.com)
    Toimiala: Teollisuuden optiikan valmistus
  •  Partanen & Lamusuo Partnership (www.pa-la.fi)
    Toimiala: Arkkitehtuuri, taide ja muotoilu (-palvelut).  
  • Pivaset Oy (www.pivaset.fi)
    Toimiala: Muiden metallituotteiden valmistus
  • Saurum Oy (www.saurum.fi)
    Toimiala: Jalokivikorujen ja muiden kultasepäntuotteiden valmistus
  • Telespro Finland Oy (www.telespro.fi)
    Toimiala: Terveydenhoitotarvikkeiden vähittäiskauppa

Kilpailu osoittautui yllättävän suosituksi ja siksi monia potentiaalisia yrityksiä jäi kilpailun ulkopuolelle. Onkin tärkeää huomata, että kaikki kilpailuun ilmoittautuneet yritykset tulevat pääsemään uudistuvien kansainvälistymispalveluiden piiriin ja niille tullaan tarjoamaan apua kansainvälistymistavoitteiden saavuttamiseksi.

Northern Savonia Business Award toimii Pohjois-Savon kansainvälistymispalvelu-uudistuksen pilottina. Kilpailuun osallistuminen on yrityksille maksutonta. Kilpailuun hakeutuminen päättyi 22.6.2011.

Lisätietoa:
Kv-koordinaattori Silja Huhtiniemi, puh. 040 161 4154, silja.huhtiniemi(at)ely-keskus.fi

 

Tarvitsetko painokelpoista Golden Gavia -logoa?

Ota yhteys Pohjois-Savon ELY-keskuksen viestintään Jaana Hiltuseen, jaana.hiltunen(at)ely-keskus.fi.

Tiedostomuotoja ova jpg., png ja psg.