Maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa

Maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa. Sokka –projekti Pohjois-Savossa 2007-2009

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 11/2010, Elina Nuortimo

Tiivistelmä

Pohjois-Savon soranottoalueiden kartoitus ja kunnostustarve –hankkeen tavoitteena oli kartoittaa alueella sijaitsevia vanhoja maa-aineksenottoalueita ja selvittää niiden tila ja kunnostustarve. Työ on tehty osana valtakunnallista soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit (SOKKA)-hanketta. Työ on tehty Pohjois-Savon ympäristökeskuksen alueella vuosina 2007-2009. Vuonna 2007 kartoitettiin soranottoalueet Vieremän, Iisalmen ja Lapinlahden kuntien alueilta. Vuonna 2008 kartoituksessa olivat mukana Juankoski, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Maaninka, Nilsiä, Pielavesi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Tuusniemi ja Varpaisjärvi. Jäljelle jäävät kunnat, Karttula, Leppävirta, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Varkaus ja Vesanto, kartoitettiin kesällä 2009.

Maa-ainestenotto on ollut Suomessa aktiivista 1960-luvulta lähtien. Vuodesta 1982 lähtien maa-ainestenottoa on säädellyt maa-aineslaki. Maa-aineslain voimaantulosta lähtien kunnat ovat myöntäneet maa-ainestenottolupia, joissa säädetään myös alueen jälkihoitoon liittyvistä velvoitteista. Maa-aineslupien valvovana viranomaisena toimivat niin ikään kunnat. Alueilla, joissa maa-aineksia on otettu jo ennen maa-aineslain voimaantuloa, ei jälkihoitovelvoitteita ole ollut.

Soranottoalueiden yleisimpiä kunnostustoimia ovat alueen siistiminen, pohjavettä suojaavan maakerroksen muodostaminen, suojaverhoilu pintamateriaalilla, aluskasvillisuuden kylvöt ja puiden istutukset. Lisäksi alueen epätarkoituksenmukainen käyttö pyritään estämään esimerkiksi teiden sulkemisella.

Kartoituksessa pyrittiin käymään läpi kaikki pohjavesialueilla sijaitsevat vanhat soran- ja hiekanottoalueet, sekä merkittävimmät pohjavesialueiden ulkopuoliset kohteet. Tavoitteena oli erityisesti kartoittaa mahdollisia pohjaveteen kohdistuvia riskejä. Kartoituksessa käytettiin hyödyksi muun muassa numeerisia peruskarttoja, vääräväri-ilmakuvia, Slices-maanpeiteaineistoa, sekä maa-aineslupatietokantaa (MOTTO, nykyisin NOTTO). Lisäksi otettiin huomioon alueen kaavoitustilanne ja mahdolliset suojelu- ja suojeluohjelma-alueet. Kaikki kohteet rajattiin paikkatieto-ohjelmalla. Kohteet tarkistettiin maastossa, jolloin arvioitiin myös alueen jälkihoidon tila.

Kohteet luokiteltiin jälkihoidon tilan mukaan viiteen ja kunnostustarpeen mukaan neljään luokkaan. Jälkihoitoluokat olivat: jälkihoidettu, osittain jälkihoidettu, muotoiltu, jälkihoitamaton ja toiminnassa oleva. Kunnostustarpeeltaan kohteet luokiteltiin seuraavasti: suuri, kohtalainen, vähäinen. Neljänteen luokkaan, kunnostustarve lupaehtojen mukainen, kuuluivat alueet, joilla oli voimassa oleva maa-aineslupa. Alueita kuvattiin lisämääreillä metsittymässä, metsittynyt ja kotitarve. Kunnostustarpeeseen vaikuttivat jälkihoidon tilan lisäksi muun muassa kohteen sijainti suhteessa vedenottamoon ja asutukseen.

Kartoituksessa oli mukana 1098 aluetta, joiden yhteispinta-ala on 21 km². Alueita, joilla maa-ainesluvanmukainen ottamistoiminta on päättynyt, oli 847. Näiden alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 10 km². Pinta-aloista laskettuna toiminnassa olevien kohteiden osuus oli 44 %. Jälkihoitamattomia kohteita oli 28 %, muotoiltuja 10 %, osittain jälkihoidettuja 12 % ja täysin jälkihoidettuja 5 %.

Kunnostustarve arvioitiin suureksi 76 kohteella, näistä 64 sijaitsi pohjavesialueilla. Kunnostustarve arvioitiin suureksi 16 %:lla ja kohtalaiseksi 26 %:lla niistä kohteista, joilla ei ole voimassa olevaa maa-ainestenottolupaa. Kunnostustarve on vähäinen 58 %:lla kohteista. Pohjavesialueilla sijaitsevista kohteista kunnostustarve on suuri 25 %:lla ja kohtalainen 31 %:lla alueista. Kunnostustarve on vähäinen 44 %:lla kohteista.

Yleistä.pdf