Suomen työ- ja elinkeinoministeriö on perustanut yhteistyössä Karjalan tasavallan työministeriön kanssa Petroskoihin neuvontapisteen, jonka tarkoituksena on edistää työntekijöiden ja opiskelijoiden liikkuvuutta Itä-Suomen ja Karjalan tasavallan välillä. Neuvontapiste -hanke on osa ulkoasiainministeriön lähialueyhteistyötä ja saa Suomen valtion lähialuerahoitusta. Neuvontapisteen toiminta pilotoitiin vuoden 2010 aikana ja vuoden 2011 kuluessa on tavoitteena sisällyttää se osaksi normaalia viranomaisyhteistyötä.
Tiedon, ei työn, välittäjä
Neuvontapisteen tavoitteena on lähialueyhteistyön toimintaohjelman mukaisesti tulla sellaiseksi mekanismiksi, joka helpottaa työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuutta Suomen ja Luoteis-Venäjän välillä. Neuvontapiste toimii tiedottavana kanavana, joka pyrkii karsimaan asiatonta huhuihin perustuvaa tietoa, ihmisten hyväksikäyttöä ja tiedon myymistä. Neuvontaa tarvitaan erityisesti asiallisen ja oikean tiedon saamiseksi Suomen työmarkkinoista ja yleensä työelämästä sekä opiskelumahdollisuuksista. Toisaalta myös suomalaiset työnantajat tarvitsevat tietoa työvoiman hankinnasta Venäjältä. Lisäksi kasvavan taloudellisen yhteistyön myötä Venäjän lähialueilla toimivat tai sinne toimintaa suunnittelevat suomalaiset yritykset tarvitsevat oikeaa tietoa Venäjän työmarkkinoista, työvoiman hankinnasta ja koulutuksesta. Neuvontapiste toimii siis tiedon, ei työn välittäjänä.
Karjalan työministeriön yhteyteen perustettu neuvontapiste avautui asiakkaille 28.10.2010. Neuvontapiste palvelee aamupäivisin klo 9.00–12.00 puhelimitse ja iltapäivisin klo 13.00–17.00 tarjotaan mahdollisuus henkilökohtaiseen neuvontaan. Neuvontapisteen palvelukielinä ovat venäjä ja suomi.

Avajaiset. Oik. Givij Karapetov/Karjalan tasavallan työministerin ensimmäinen
sijainen, Nikolai Levin/Petroskoin kaupunginjohtaja, Marina Nikishina/Karjalan tasavallan
päämiehen ensimmäinen sijainen, Karjalan tasavallan työministeri, puhumassa Teija Felt/Työmarkkinaneuvos, TEM
Neuvontapiste -hanketta koordinoi Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja Venäjän puolella Karjalan tasavallan työministeriö. Lisäksi siinä ovat mukana Suomen Pietarin pääkonsulaatti, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO sekä Etelä-Savon, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskusten yhteinen Itä-Suomi aktiivisen maahanmuuttopolitiikan pilottialueeksi M14 -hanke. Hankkeen johtamisesta ja hallinnoinnista vastaa Pohjois-Karjalan ELY-keskus.
Neuvontapisteen yhteystiedot: Pr. Aleksandra Nevskogo 33, huone 103, Petroskoi, puhelin +7 8142 59 26 33, s-posti: info-punkt@czrk.onego.ru
Lisätietoja:
Projektikoordinaattori Tuire Lehikoinen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, puh. 040 488 1608, tuire.lehikoinen(at)ely-keskus.fi