Rahoitusta Euroopan kalatalousrahastosta (EKTR)
Eurooopan kalatalousrahaston (EKTR) tavoitteena on paitsi tukea kalatalousalaa, sillä myös pyritään luomaan tasapaino kalavarojen ja kalastuskapasiteetin välille, suojelemaan ja vaalimaan ympäristöä ja vesiluonnonvaroja, tukemaan alan kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta, parantamaan elämänlaatua kalatalousalueilla ja lisäämään alalla työskentelevien naisten ja miesten välistä tasa-arvoa. Rahastosta rahoitetaan yritysten, viranomaisten tai kalatalousalan järjestöjen hankkeita kaikilla kalatalouteen liittyvillä taloudellisen toiminnan aloilla, kuten pyynnin, kasvatuksen, jalostuksen, myynnin, satamatoiminnan tai perinnön vaalimisen alalla.
Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten kalatalousrahastosta myöntämällä rahoituksella tuetaan lähinnä elinkeinokalataloutta, mm. kalatalouden yritystoimintaan liittyviä investointi- ja kehittämishankkeita. Kalatalouteen voi saada tukea myös ELY–keskuksen muista rahoituslähteistä, esimerkiksi liiketoiminnan kehittämiseen tai koulutukseen. Kalastusmatkailun investointien rahoitus tapahtuu muiden rahoituskanavien kautta.
Ohjelmakaudella 2007 – 2013 kalatalouden rahoitukseen tulee myös nykyisiä maaseudun Leader –toimintaryhmiä vastaavat kalatalouden toimintaryhmät.
Pohjanmaan ELY-keskus hoitaa kalatalousasiat myös Etelä-Pohjanmaan alueella.