Ammattien työmarkkinanäkymistä Lapissa on käytettävissä tietoa kolmella eri aikajänteellä:
-
Ammattibarometri ½ vuotta
-
ForeAmmatti noin neljä vuotta eteenpäin
-
Pitkän aikavälin työvoimatarve-ennusteet vuoteen 2025
Ennusteet ovat suuntaa-antavia arviointihetken näkemyksiä tulevaisuudesta ja työmarkkinatilanteen kehityksestä. Tietoja hyödynnettäessä kannatta muistaa, että talous- ja elinkeinoelämän muutokset voivat vaikuttaa joidenkin ammattien osalta hyvinkin nopeasti työmarkkinoiden kysyntään.
Ammattibarometri
Ammattibarometri perustuu työ- ja elinkeinotoimistojen asiantuntijanäkemyksiin oman alueensa työmarkkinanäkymistä. Ammattibarometrissa arvioidaan noin 200 keskeisen ammatin rekrytointitarpeen ja työmarkkinatilanteen (työvoiman kysynnän ja tarjonnan vastaavuus) kehittyminen TE-toimiston alueella seuraavan puolen vuoden aikana. Arvio suoritetaan kolme kertaa vuodessa (alkuvuodesta, keväällä ja syksyllä). Arviot tehdään kaikissa Suomen TE-toimistoissa.
Tiivistelmiä Lapin Ammattibarometreista (koko Lappi ja TE-toimistot)
kohdassa Oikopolut tietoon.
ForeAmmatti –palvelun (www.foreammatti.fi - linkki kohdassa Muualla verkossa) avulla työnhakijat, ammatinvaihtoa harkitsevat sekä oppilaitoksista valmistuvat saavat tietoa eri ammattien työllisyysnäkymistä ja työnantajien arvostamista osaamisista Lapissa.
Palvelun on tuottanut Foredata Oy Lapin ELY-keskuksen tilaamana. Tiedot perustuvat tilastoihin, työpaikkailmoitusten analyysiin sekä Foredatan asiantuntijoiden tekemiin ennusteisiin.
Työnhakijalle –tieto on jaettu kunkin ammatin osalta neljään osioon:
-
Info-osio sisältää yleiskatsauksen yleisimmistä ammateista ja
niiden työllisyysnäkymistä
-
Työpaikkailmoitukset –osioon on koottu tietoa ammatin
työpaikkailmoituksista.
-
Työnhakukriteerit –osiossa esitellään työnantajien
työpaikkailmoituksissa korostamia tutkinto- ja osaamiskriteerejä
-
Työmarkkinat –osiossa esitellään ammattien työmarkkinanäkymiä.
Se sisältää tietoa ammatin lähiajan kysyntätilanteen kehityksestä
sekä ennusteen työmarkkinanäkymistä neljän vuoden aikajänteellä
(ks. myös ForeAmmatti-palvelu/Usein kysyttyä)
Pitkän aikavälin työvoimatarve-ennusteet vuoteen 2025
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2011-2016 laadintaan (ks. Lapin liiton internet –sivut - linkki kohdassa Muualla verkossa) liittyen Lapin liitto ja OSUVA-hanke ovat tuottaneet yhteistyössä alueen viranomaisten, koulutuksenjärjestäjien, työelämäjärjestöjen ja yrittäjien kanssa Lapin pitkän aikavälin työvoimatarve-ennusteet. Prosessin aikana on arvioitu toimialojen (28 toimialaa) ja eri ammattiryhmien (60 ammattiryhmää) työllisten määrän kehitystä vuoteen 2025. Uuden työvoiman kysyntälaskelmissa (avautuvat työpaikat) on huomioitu myös työvoiman eläköitymisestä johtuvat työvoiman rekrytointitarpeet.
Yhteenvetoja toimialojen ja ammattien arvioidusta kehityksestä Lapissa vuoteen 2025
Toimialojen kehitys Ammattiryhmien kehitysnäkymiä
Avautuvat työpaikat ammattiryhmittäin
Tietoa ammateista, ammattialoista ja työtehtävistä löytyy myös Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämästä Ammattinetti-palvelusta (www.ammattinetti.fi - linkki kohdassa Muualla verkossa).
Ammattinetti on verkkopalvelu, joka on tarkoitettu ammattien ja alojen vertailuun. Sivuilta löytyy mm. ammattien ja ammattialojen kuvauksia, eri alojen ammattilaisten haastatteluja ja erilaisia uratarinoita työelämään sijoittumisesta.