
Aluehallinnon uudistuksessa tiepiirit ja lääninhallitusten liikenneosastot yhdistyivät elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueeksi. Aiemmin kummassakin virastossa hoidettiin joukkoliikenneasioita. Uudistuksen myötä joukkoliikenneasioita tarkastellaan jatkossa kokonaisuutena, mikä jäntevöittää liikennejärjestelmätyötä. Uuden joukkoliikennelain myötä joukkoliikenteen palvelutason määrittämistavat ovat muuttumassa. Palvelutason määrittämisessä voidaan ELYissä huomioida yhtä aikaa niin lääninhallituksen vastuulle kuuluneet joukkoliikenteen palvelutason määrittämistehtävät että tiepiireille kuuluneet joukkoliikenteen fyysisen toimintaympäristön kehittämistehtävät maanteillä. Joukkoliikennelaki uudistui 3.12.2009.
Huolehdimme joukkoliikenteen palvelutasosta
Joukkoliikenteen harjoittamista ohjataan liikennelupajärjestelmällä ja erilaisilla rahoitusjärjestelyillä. Huolehdimme joukkoliikenteen palvelutasosta ostamalla linjaliikennettä, siellä missä se ei ole kannattavaa. Esimerkiksi maaseutuolosuhteissa korostuvat koululaisliikenteen ja asiointiliikenteen järjestäminen. Liikenne- ja viestintäministeriön tavoitteena on lisätä joukkoliikenteen kilpailukykyä ja parantaa sen markkinaosuutta. Toteutamme tätä tavoitetta yhdessä Liikenneviraston kanssa.
Sujuvaa joukkoliikennettä
Luomme fyysiset edellytykset joukkoliikenteen tuottamiselle. Tällä tarkoitetaan linja-autopysäkkejä, katoksia, liityntä-alueita ja niiden kalustusta, joukkoliikennekaistoja ja valo-etuuksia sekä niiden kunnossapitoa. Huolehdimme linja-autoliikenteen sujuvuudesta maanteillä ja näiden teiden varsilla olevien linja-autopysäkkien hoidosta ja varusteista. Joukkoliikenteen tarpeet huomioidaan kaikessa liikenteen suunnittelussa. Kehitämme linja-autoliikenteen reittejä kunnossapidon keinoin. Parannamme myös pysäkkien varustelua ja kehitämme teiden talvihoitoa joukkoliikenteen tarpeita vastaavasti. Lisäksi edistämme matkaketjujen toimivuutta parantamalla liityntäpysäköintiä ja yhteyksiä pysäkeille. Suurten kaupunkien sisääntuloväylien varrella olevien liityntäpysäköintien avulla vähennetään keskustojen ruuhkia.
Joukkoliikenteen raportit