Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Hämeen ammatillisen ja aikuiskoulutuksen yhteistyöryhmä 

 
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on asettanut Hämeen ammatillisen ja aikuiskoulutuksen yhteistyöryhmän 31.12.2012 päättyvälle toimikaudelle. 

Yhtenä Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisena tavoitteena on, että aikuiskoulutus tukee kansalaisten osallistumista yhteiskuntaan ja työelämään. Strategiansa mukaisesti Hämeen ELY-keskus edistää Kanta-Hämeen aikuiskoulutusstrategian painopisteiden toteutumista sekä Päijät-Hämeen kehittymistä aikuiskouluttajana.

ELY-keskus toimii yhteistyöelimenä, joka edistää aikuiskoulutuspalvelujen tuottajien alueellista yhteistyötä ja koulutuspalvelujen suuntaamista alueen tarpeiden mukaisesti. Tavoitteena on omaehtoisen koulutuksen ja työvoimapoliittisen koulutuksen tarjonnan päällekkäisyyksien tai katvealueiden poistaminen.

Edellä mainittujen tavoitteiden toteutumisen tukemiseksi sekä jatkamaan aiempaa tuloksellista yhteistyötä Hämeen ELY-keskukseen on perustettu Hämeen ammatillisen ja aikuiskoulutuksen yhteistyöryhmä.

Yhteistyöryhmän kokoonpano on seuraava (suluissa varajäsenet):

Puheenjohtaja: Teija Onnila, Hämeen ELY-keskus

Varapuheenjohtaja:  Kristiina Juusti, Hämeen ELY-keskus

Jäsenet (ja varajäsenet):

  • Juha Haukka, Hämeen Yrittäjät (Outi Hongisto)
  • Juha Hertsi, Päijät-Hämeen liitto (Jaana Simola)
  • Anne Horila, Hämeen liitto (Matti Lipsanen)
  • Helena Illikainen, STTK (Päivi Jokinen)
  • Johanna Kaplas, EK (Peer Haataja)
  • Helena Karento, LAMK (Tuula Piensoho)
  • Tuula Koivula, Forssa ammatti-instituutti (Arto Mäki-Kerttula)
  • Kari Koski, Kanta-Hämeen kansalaisopistot (Pirkko Tanskanen)
  • Risto Kostiainen, Kiipulan ammattiopisto (Anneli Kurkinen)
  • Juha-Pekka Liljander, Lahden yliopistokeskus (Senja Jouttimäki)
  • Katri Luukka, Koulutuskeskus Salpaus (Jyrki Pyykkönen)
  • Ari Mikkola, HAMK (Tuulikki Similä-Lehtinen)
  • Kimmo Nikula, SAK (Jari Rantala)
  • Mirja Ojantausta, Hämeen kauppakamari (Kirsi Aaltio)
  • Ari Orelma, Hyria Koulutus Oy (Kirsti-Liisa Virta)
  • Vesa Rinne, Akava (Seija Kulla)
  • Hilkka Roisko, TaY, Kasvatustieteiden ykskkö, ammattikasvatus
    (Petri Nokelainen)
  • Arto Ruhala, Koulutuskeskus Tavastia (Heini Kujala)
  • Taina Sipilä, Faktia (Mika Palanen)
  • Mari Ylä-Sankola-Peltola, Päijät-Hämeen kansalaisopistot v. 2010-2011 (Päivikki Tapiola), Sirkka Suomi, Päijät-Hämeen kansalaisopistot v. 2112 (Juhani Korhonen)

Sihteeri: Pirjo Virtanen, Hämeen ELY-keskus.

 Kokoukset:

7.2.2012 Kiipulassa teemana oli ohjaus. Kirsi Ek kertoi Tekemällä oppii -projektista, jossa kehitetään alueellinen verkosto ohjaamaan vankeja opinnoissa ja työllistymisessä. Kokouksessa käsiteltiin TEMin linjauksia työvoimapolitiikasta ja työvoimakoulutuksesta sekä kuultiin ohjauksesta koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa 2011-2016. Lisäksi pohdittiin Hämeen ELY-keskuksen roolia elinikäisen ohjauksen koordinoijana. Muistio 1/2012.

26.9.2011 yhteistyöryhmä kokoontui Lahdessa Wellamo-opistolla, jota rehtori esitteli. Yhteistyöryhmä sai kuulla myös ammattibarometristä ja Häme Open Campuksesta. Yhteistyöryhmä tutustui lausunnolla olevaan Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaluonnokseen vuosille 2011-2016. Muistio 3/2011.

13.6.2011 yhteistyöryhmä tutustui Hämeen kauppakamariin ja sen valiokuntatyöhön elinkeinoelämän vaikuttajana. Yhteistyöryhmälle esiteltiin koulutustarpeiden ennakointia Hämeen liitossa sekä Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntien liittojen esitysluonnosta alueellisesta koulutustarjonnasta vuonna 2016. Johanna Kaplaksen johdolla pohdittiin, millainen koulutus valmistaisi 2020-luvun töihin. Muistio 2/2011.

10.3.2011 yhteistyöryhmä kokoontui Hyria Koulutus Oy:n tiloissa Riihimäellä. Kokouksen teemana oli ennakointi. Projektipäällikkö Jukka Vepsäläinen kertoi Hämeen ELY-keskuksen ennakointityöstä ja tutkimuspäällikkö Jukka Mikkonen koulutustarpeiden ennakoinnista Päijät-Hämeen liitossa. Muistio 1/2011.

23.11.2010 pidettiin yhteistyöryhmän ensimmäinen kokous. Siellä puheenjohtaja kertoi Hämeen ELY-keskuksen toiminnasta ja erityisesti osaamisen ja kulttuurin kehittämisestä. Työryhmälle esiteltiin työvoimapoliittista koulutusta Hämeen ELY-keskuksen alueella. Kokouksen yhtenä teemana oli työelämän kehittämis- ja palvelutoiminnan kehittäminen Hämeen ELY-keskuksen alueella. Muistio 1/2010.