Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun edistämishanke on  EU:n EAKR-osarahoitteinen hanke, joka toimii vuosina 2011-2014.  Hanketta koordinoi Etelä-Savon ELY-keskus. Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa ja rinnalla toteutettavien kahden erillisen rakentamishankkeen kustannusarvio vaihtelee 400 000 – 700 000 euron välillä tarkentuen kehittämishankkeen kuluessa.     

Etelä-Savon mahdollisuuksia järvikalastuksen ja –matkailun maakuntana ei ole vielä tehokkaasti hyödynnetty. Maakunnassa kalastaa runsaat 200 000 vapaa-ajankalastajaa, joista noin kaksi kolmasosaa tulee maakunnan ulkopuolelta. Mökki- ja majoitustarjontaa on runsaasti, puhtaan veden järvialueet ovat maan laajimmat ja kalakannat erinomaiset; mm. petokalojen tärkeimmät ravintokohteet, muikkukannat ovat runsaat. Sisävesien petokaloissa ei ole ympäristömyrkkyjä. Runsaiden ravintovarojen ansiosta järvilohi ja -taimen kasvavat nopeasti ja muikkukannat uusiutuvat tehokkaasti. Etelä-Savon haasteena on pirstaleinen vesialueen omistus, joka hidastaa ja vaikeuttaa suunnitelmallista kalavesien hoitoa ja muuta kalatalouden kehittämistyötä.                

Hankkeen tarkoituksena on kehittää Etelä-Savossa kalastus- ja luontomatkailumahdollisuuksia sekä sovittaa yhteen järvitaimenkantojen elvyttämistä ja kalastusta ennallistetuilla vesireiteillä:  Kolovesi – Heinäveden reitti, Haukivesi – Joroisvirran reitti, Pihlajavesi - Uitonvirran reitti ja Mäntyharjun reitti. 

Päätavoite: Vesistöjen ja kalastuspaikkojen saavutettavuuden, kalakantojen vetovoimaisuuden sekä kalastuspaikkojen lupien ja palveluiden saatavuuden parantaminen. Nämä ovat edellytyksiä vapaa-ajankalastuksen, kalastus- ja luontomatkailun kehittymiselle sekä alueellisen viihtyvyyden lisäämiselle.

Yksityiskohtaiset tavoitteet (pdf, 18 Kt) 

Kohderyhmät:
  Vesialueiden omistajat, kalastusalueet, vapaa-ajankalastajat, ammattikalastajat, kalastusmatkailuyrittäjät ja alueen kunnat.
 

Osahankkeet ja niiden toimenpiteet 
 (pdf, 19,1 Kt)

Yhteystiedot:

Oikotieosoite www-sivuille: www.ely-keskus.fi/etela-savo/kestavakalastus 

Yhteyshenkilöt:
Projektipäällikkö Teemu Hentinen, p. 
0400 623 207,
teemu.hentinen(at)ely-keskus.fi

Kalastusbiologi Lasse Hyytinen, p. 040 7037 838, lasse.hyytinen(at)ely-keskus.fi

Posti- ja käyntiosoitteet:
Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14,
PL 164, 50101 Mikkeli 

Kartta