Virtaamat ovat talvisissa lukemissa Pohjanmaalla
Päivitetty 31.1.2012 (SYKE)
Virtaamat Pohjanmaan joissa ovat laskeneet pieniin talvisiin lukemiin lämpötilan painuttua selvästi pakkasen puolelle. Monin paikoin jäätyminen on kuitenkin nostanut vedenkorkeuksia. Myös Lapuanjoen Liinamaassa jään vaikutus joen pintaan on noin metrin verran. Pakkasten jatkuessa virtaamat laskevat seuraavan viikon aikana, mutta hyyde saattaa paikoin vielä nostaa jokien pintaa.
Loppukesästä jatkuneen sateisen kauden jäljiltä Lappajärvi on edelleen ajankohdan keskimääräistä tasoa korkeammalla. Pienemmät järvet ehtivät jo välillä laskea tavanomaiselle tasolleen, mutta joulukuun sateinen ja lauha sää nosti vedenkorkeuksia Pohjanmaan järvissä keskimääräistä tasoa korkeammalle. Lappajärven pinta on noin 45 cm ajankohdan keskiarvoa ylempänä tasolla 69,85 m N60, ja se on hitaassa laskussa. Lappajärveltä juoksutetaan toistaiseksi 15 m3/s hyydeongelmien takia. Hautaperän, Uljuan ja Patanan tekojärvien pinnat ovat yli metrin ajankohdan keskimääräistä tasoa korkeammalla. Lestijärvi, Kuortaneenjärven ja Kalajärven tekojärven pinnat ovat 20-50cm korkeammalla kuin keskimäärin tammi-helmikuun vaihteessa. Seuraavan viikon aikana Pohjanmaan järvet laskevat.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus seuraa vedenkorkeuden ja veden laadun muutoksia. ELY-keskus ohjaa vesistöjen säännöstelyä sääennusteiden mukaisesti.
Vesitilanteen seurannassa ja säännöstelyn hoidossa käytetään apuna Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä vesistömallijärjestelmää, jonka avulla voidaan tarkastella vesistöalueen vesitilannetta ja sen kehittymistä. Tärkeimmät ennusteet ja muita vesistömallin laskentatuloksia on nähtävillä ympäristöhallinnon internet-sivuilla osoitteessa:
Lisätietoja:
- Tuuli Saari, puh. 0400 663 028
- Susanna Airiola, puh. 0400 484 979
