Elinkeino-, liikenne- ja
ympäristökeskus
Etusivu
Ohita siirtymislinkit
Ajankohtaista
Elinkeinot, työ, osaaminen ja kulttuuri
Liikenne
Ympäristö
ELY-keskukset

Tiehankkeet - Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuurivastuualueella pyritään nykyrahoituksella varmistamaan tiestön päivittäinen liikennöitävyys ja säilyttämään sen nykyinen kunto lähes nykytasolla. Elinkeinoelämän tarpeita tukevia alueellisia investointeja voidaan toteuttaa pääasiassa ainoastaan ulkopuolisen rahoituksen turvin, kuten työllisyys- ja kuntarahoituksella.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella jatketaan pääasiassa vain puuhuolto-ohjelman toteuttamista alempiasteisella tieverkolla. Investointikohteet yleisellä tieverkolla suunnitellaan ja toteutetaan yhä useammin yhteistyössä kuntien kanssa.

Liikenneturvallisuutta parannetaan pienillä parannustoimenpiteillä, nopeusrajoitusmuutoksilla, sekä toteuttamalla tilusvaihtoja ja yksityisteiden järjestelysuunnitelmia.

Alueella alkavia hankkeita

Rakennushankkeet löydät Toiminta- ja taloussuunnitelmasta. Suunnitelmasta löytyvät vuonna 2011 käynnissä olevat tai alkavat hankkeet sekä vuosina 2012 - 2015 ehdolla olevat hankkeet. Ajantasaista tietoa tiehankkeiden edistymisestä löydät tiedotteistamme.

Sepänkylän ohikulkutien ja Seinäjoen itäisen ohikulkutien tiesuunnitelmien laadinta jatkuu. Näiden kehittämishankkeiden toteuttaminen käynnistyy valtakunnallisin päätöksin.

Käynnissä olevat hankkeet


Kesän 2011 päällystetyöt