Liikenneturvallisuus kantava teema läpi tienpidon
Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan tieliikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla tai loukkaantua vakavasti tieliikenteessä. Käytössä olevin resurssein työtä tehdään Pohjanmaan, Keski- ja Etelä-Pohjanmaan alueilla tämän tavoitteen toteuttamiseksi. Liikenneturvallisuus on yksi kantavista teemoista kaikissa tienpitotöissä, kuten talvikunnossapidossa. Liikenneturvallisuus syntyy eri osapuolten toiminnan ja yhteistyön tuloksena. Vastuu turvallisuudesta kuuluu sekä liikenteen kehittäjille että tienkäyttäjille. Tieliikenteen turvallisuuden parantamisen keskeisiin haasteisiin kuuluu tienkäyttäjien asenteiden ja toimintamallien muuttaminen turvallisuushakuisemmiksi
Yhteistyö eri toimijoiden kesken on tärkeää, jotta vähäiset resurssit saadaan käytettyä mahdollisimman tehokkaasti. Liikenteen ja kuntien maankäytön huolellisella yhteensovittamisella voidaan vähentää liikenteen tarvetta ja edistää turvallisen joukkoliikenteen mahdollisuuksia. Liikenneturvallisuutta voidaan parantaa valvomalla ja ohjaamalla liikennettä nykyistä tehokkaammin sel' käyttämällä paremmin hyväksi uusia teknisiä järjestelmiä. Niiden käyttöönotto edellyttää kuitenkin uutta lainsäädäntöä ja eri hallinnonalojen yhteistyötä. Tämä vaatii uutta turvallisuuteen tähtäävää ajattelua, muiltakin kuin liikennesuunnittelijoilta.
Nauhamainen asutus sekä suorat ja tasaiset tieosuudet alueemme haasteena
Alueellemme tyypillisiä ongelmia liikenneturvallisuuden kannalta ovat nauhamainen asutus teiden varsilla ja suuret liittymätiheydet. Hajaantuneesta asutuksesta aiheutuu vakavia liittymäonnettomuuksia sekä suuri kevyen liikenteen väylien tarve. Tilannetta voidaan parantaa vähentämällä liittymiä ja tekemällä jäljelle jäävästä liittymästä turvallisempi. Toinen tyypillinen piirre alueellamme ovat suorat ja tasaiset tieosuudet, jotka luovat virheellisen turvallisuudentunteen korkeiden ajonopeuksien käyttöön. Ylinopeuksien torjuntaan on tehokkaana apuna ollut automaattinen nopeusvalvonta, jota on viime vuosina rakennettu pääteille yhteistyössä poliisin kanssa. Viime vuosina myös mopo-onnettomuuksien määrä on lisääntynyt.