› Back to the graphical version

Työvoimakoulutus

Työvoimakoulutuksen tavoitteena on

  • parantaa osallistujien mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille
  • turvata alueen työnantajille osaavan työvoiman saatavuus.  

Työvoimakoulutus on tarkoitettu työikäisille ja on pääasiassa ammatillista koulutusta. Koulutukseen voivat osallistua sekä työttömät että ne työssä olevat, joita uhkaa työttömyys. Maahanmuuttajille järjestetään kotoutumiskoulutusta ja yritystoimintaa suunnitteleville ja yritystoiminnan käynnistäneille yrittäjyyskoulutusta.

Työnantaja

TE-palvelut ja  ELY-keskukset suunnittelevat ja toteuttavat ammatillista koulutusta yhteistyössä työnantajien kanssa.

Yhteishankintakoulutuksella yritys voi

  • etsiä ammattitaitoisia työntekijöitä, silloin kun yrityksen tarvitsemia osaajia ei valmistu muusta koulutuksesta
  • saada henkilöstölleen räätälöityä ammatillista perus- tai lisäkoulutusta, jota toteutetaan esimerkiksi määräaikaisissalomautustilanteissa
  • auttaa taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä irtisanottuja työntekijöitään löytämään uuden ammatin tai työpaikan tai tukea toistaiseksi lomautettuja työntekijöitään.

Yhteishankintakoulutuksissa työnantaja osallistuu koulutuksen rahoitukseen ja opiskelijavalintaan. Koulutuksiin voivat osallistua myös yrittäjäksi ryhtyvät tai yrittäjä työntekijöidensä lisäksi sekä yrityksessä työskentelevät vuokratyöntekijät.

Koulutuksen järjestäjä/toteuttaja

ELY-keskus vastaa yhdessä TE-toimistojen kanssa työvoimakoulutusten hankinnoista.

Koulutukset hankitaan tarjouskilpailun perusteella noudattaen julkisista hankinnoista annettua lainsäädäntöä.

  • Kaikki tarjouspyynnöt julkaistaan julkisten hankintojen sähköisessä ilmoituskanavassa HILMAssa.
  • ELY-keskukset ottavat parhaillaan käyttöön sähköistä kilpailutusratkaisua, Hanki-palvelua. Hanki-palvelussa hankintayksiköt tekevät tarjouspyynnöt sähköisesti. Vastaavasti tarjoajien on helppoa ja nopeaa jättää tarjouksensa sähköisesti.

Hankintakäytännöissä voi olla alueellisia eroja, joten tutustu oman alueesi käytäntöihin valitsemalla oikealta ylhäältä Valitse alue -valikosta haluamasi alue.

Maksatuksen hakeminen

ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) hoitaa ELY-keskusten ja TE-toimistojen koulutus- ja valmennushankintojen hankintasopimuslaskut. Laskujen maksaminen edellyttää hakijalta ELY-keskuksen tai TE-toimiston kanssa tehtyä sopimusta.

Työvoimakoulutus- ja valmennuspalveluiden hankintasopimuslaskut liitteineen voi toimittaa yrityksen ja työnantajan Oma asiointi - palvelun kautta tai ELY-keskusten yleisen asiointilomakkeen liitteenä.

tai postitse maksatusyksikön toimipaikkaan

Koulutuslaskuja koskevat tiedustelut pyydetään osoittamaan sähköpostitse:

  • maksatukset.keha(at)ely-keskus.fi

TIETOA ALUEELTA

Työvoimakoulutus - Pohjois-Savo

Pohjois-Savon ELY-keskus hankkii alueen työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaille tarvittavia työvoima- ja yrityspalveluja eri palvelutarjoajilta noudattaen julkisista hankinnoista annettua lainsäädäntöä. Pohjois-Savon ELY-keskus on sitoutunut kehittämään palvelu- ja hankintatoimintaansa ja ottamaan huomioon toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset.

Työvoimakoulutuksen tavoitteena on edistää nopeaa työllistymistä ja turvata osaavan työvoiman saatavuus alueen työnantajille, jonka vuoksi työvoimakoulutus on pääosin ammatillista perus- ja jatkokoulutusta työllistäville ammattialoille. Työvoimakoulutuksena järjestetään myös koulutusta yritystoimintaa aloittaville tai sitä suunnitteleville sekä kieli- ja kotoutumiskoulutusta maahanmuuttajille.

Työnantajille

Työvoimakoulutusta voidaan järjestää suoraan myös yhden tai useamman työnantajan osaamistarpeisiin, jolloin työnantaja osallistuu koulutuksen rahoittamiseen (yhteishankintakoulutus). Lisätietoja tästä mahdollisuudesta löytyy www.osaavapohjoissavo.fi – sivustolta.

Kouluttajille

Pohjois-Savon hankintasuunnitelma ja tavoitteet tarkistetaan vuosittain tulossuunnittelun yhteydessä. Kaikki hankintailmoitukset ja tarjouspyynnöt löytyvät julkisten hankintojen ilmoituskanava HILMAsta ja ELY-keskuksen www-sivuilta.

Pohjois-Savon ELY-keskuksen työvoimakoulutuslaskut käsittelee ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus: maksatusalue.itainen@ely-keskus.fi.

Ehdotukset työvoimakoulutukseksi

Pohjois-Savossa halutaan hyödyntää laajasti eri työelämätoimijoiden työmarkkinaosaamista. ELY-keskuksella on hyviä kokemuksia yhteistyö- ja sidosryhmien koulutusehdotuksista ja -ideoista koulutussuunnittelun yhtenä välineenä. Ehdotuksia työvoimakoulutukseksi voi tehdä oheisen linkin kautta:

Hankintasuunnitelma

Tarjouspyynnöt

Kaikki tarjouspyynnöt julkaistaan HILMA julkisen hankinnat -sivustolla, josta löytyvät myös tarjouspyyntöön liittyvät asiakirjat.

 

Lisätietoja Pohjois-Savon työvoimakoulutuksesta

Odotamme yhteydenottoasi: tyovoimakoulutus.pohjois-savo(at)ely-keskus.fi


Updated
Print Print
Share