Järjestöistä voimaa kotoutumiseen -hanke

Hanke päättynyt 31.1.2019

Järjestöistä voimaa kotoutumiseen -hankkeessa vahvistetaan kolmannen sektorin ja viranomaistoimijoiden yhteistyötä, osaamista ja dialogia kotoutumista tukevissa palveluissa sekä tuetaan toimijaverkostojen yhteisen suunnittelun ja alueellisten palvelukokonaisuuksien kehittämistä.

Hankkeessa toteutetaan kuntien kanssa yhdessä alueen lähtökohdista soveltuvia toimintoja ja tilaisuuksia, joiden tavoitteena on luoda malleja ja työkaluja järjestö- ja kuntayhteistyön kumppanuuksien rakentamiselle sekä tukea kunnan omia järjestöyhteistyön kehittämisprosesseja. Hanke tarjoaa myös koulutusta, jolla pyritään kehittämään työn laatua ja lisäämään ymmärrystä eri lähtökohdista palveluita ja toimintoja tuottavien toimijoiden välille.

Hankkeessa kehitetään valtakunnallinen sähköinen verkkopalvelu helpottamaan asiakasohjausta järjestöjen kotoutumista tukeviin palveluihin. Sähköinen järjestöportaali on työkalu ohjaus- ja neuvontatyön ammattilaisille, jonka avulla järjestöjen kotoutumista tukevat toiminnot ovat jatkossa helpommin ja nopeammin löydettävissä kultakin alueelta.

Hanketta rahoittaa Euroopan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF) ja sitä hallinnoi Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hanke toteutetaan 5/2017 – 1/2019 välisenä aikana.

Lisätietoja:

  • Milla Mäkilä, projektipäällikkö, milla.makila(at)ely-keskus.fi, 0295 021 060
  • Ulla Lehtonen, projektisuunnittelija, ulla.lehtonen(at)ely-keskus.fi, 0295 021 062

Voit tilata hankkeen uutiskirjeen lähettämällä sähköpostia osoitteeseen ulla.lehtonen(at)ely-keskus.fi

Updated