Tiedotteet 2019

Pirkanmaa ensimmäisten maakuntien joukossa mukaan HINKU-verkostoon (Pirkanmaa)

Pirkanmaan ELY-keskus ja Pirkanmaan liitto tiedottavat

Pirkanmaa on hyväksytty ensimmäisten maakuntien joukossa mukaan valtakunnalliseen hiilineutraaliutta tavoittelevien kuntien ja nyt myös maakuntien HINKU-verkostoon.

Suomen ympäristökeskus (SYKE) hyväksyi Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Pirkanmaan liiton yhteisen HINKU-maakunta -hakemuksen todettuaan, että Pirkanmaa täyttää HINKU-maakunnalle asetetut kriteerit. Aiemmin HINKU-verkostoon on kuulunut yksittäisiä kuntia, mutta nyt jäseniksi hyväksyttiin myös kaksi hiilineutraaliutta tavoittelevaa maakuntaa, Pirkanmaa ja Etelä-Karjala.

Suomen ympäristökeskus on vuonna 2008 organisoinut hiilineutraaliutta tavoittelevien edelläkävijöiden HINKU-verkoston. SYKE julkisti elokuussa 2019 kriteerit, joilla myös maakunta voi profiloitua hiilineutraaliustyöhön. HINKU-maakuntanimitystä saa käyttää, jos ELY-keskus ja maakunnan liitto yhdessä tai erikseen sitoutuvat yhdessä maakunnan HINKU-kuntien kanssa vähentämään 80 prosenttia maakunnan kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Lisäksi sitoutuneiden HINKU-kuntien asukasmäärän tulee kattaa vähintään 80 prosenttia maakunnan asukasmäärästä.

- On hienoa, että kuntien ohella myös kokonaiset maakunnat aktivoituvat ilmastotyössä. Pirkanmaan liiton, Pirkanmaan ELY-keskuksen ja alueen muiden toimijoiden entistä tiiviimpi yhteistyö luo uusia mahdollisuuksia ilmastotyön eteenpäin viemiseksi, toteaa professori ja HINKU-verkoston valtakunnallinen vetäjä Jyri Seppälä SYKE:sta.

Pirkanmaalla on vahva tahtotila hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi
 

Pirkanmaan 515 095 asukkaasta jo 87 % asuu HINKU-kunnassa. Pirkanmaan kunnista HINKU-verkostoon kuuluvat tällä hetkellä Akaa, Hämeenkyrö, Kangasala, Lempäälä Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti sekä Ylöjärvi. Tampereen kaupunkiseutu liittyi jo aiemmin HINKU-foorumiin ensimmäisenä seutuna, mikä loi tietä koko maakunnan HINKU-sitoutumiselle. Kunnat ovat sitoutuneet vähentämään hiilidioksidipäästöjään 80 % vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasoon verrattuna. HINKU-maakunnan myötä kannustetaan myös uusia kuntia liittymään HINKU-verkostoon.

- Ilmasto- ja ympäristöongelmat eivät noudata karttaan vedettyjä rajoja. Tämän vuoksi on tärkeää, että katsomme tavoitteita ja haemme ratkaisuja yhdessä kuntien kanssa maakunnallisesti. Toivomme myös mahdollisimman laajaa maakuntien keskinäistä yhteistoimintaa näissäkin teemoissa, toteaa maakuntahallituksen puheenjohtaja Roope Lehto.

- Maakunta-HINKU on Pirkanmaalla tapa jäsentää ja kehittää alueellista ilmastotyötä ja tuoda mukaan myös ELY-keskuksen asiantuntijarooli. Kunnat ovat tärkeitä ilmastotyön tekijöitä ja maakunnallinen työ pyrkii tarjoamaan kunnille uusia mahdollisuuksia, ratkaisuja ja yhteistyökanavia. Myös tiedon tuottaminen ja jalostaminen on luontevaa tehdä alueellisesti ja yhteistyössä, painottaa johtaja Olli Madekivi Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

HINKU-maakunta -status ymmärretään Pirkanmaalla nimenomaan eri alueellisten toimijoiden mukaantulona ja vastuunkantona kuntien jo erinomaisesti aloittamassa hiilineutraaliustyössä. ELY-keskus tuo mukaan hallinnon vahvan ilmastokehittämisen näkökulman ja tietopohjan, ja liitolla on oma roolinsa hankkeiden ja esim. yliopisto-osaamisen yhdistämisessä ilmastotyöhön. Maakunnallisen ilmastotyön puitteissa voidaan tarjota myös yrityksille uusia yhteistyömuotoja sekä kehittää erilaisia maakunnallisia tukikeinoja. 

- Tarkoituksena on nimenomaan tukea kuntatyötä ja jakaa maakunnan ilmastovastuuta. Hiilinielukysymykset ja yrityskenttä ovat esimerkkejä teemoista, joilla on tarkoituksenmukaistakin toimia aluetasolla ja etsiä yhteisiä keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi, toteaa erityisasiantuntija Soili Ingelin Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

HINKU-maakunta -status luonteva jatkumo ilmastotyölle
 

Ilmastotyötä on tehty Pirkanmaalla pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti jo vuosien ajan kuntakentän ohella mm. ELY-keskuksen johtamassa Pirkanmaan ilmastofoorumissa, jossa ovat jäseninä Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, Ekokumppanit sekä kaikki maakunnan HINKU-kunnat.

Ilmastofoorumi tulee jatkossa toimimaan maakunta-Hinkun asiantuntijafoorumina, joka käsittelee maakunnan päästövähennyksiä ja laatii tai laadituttaa maakunnan päästövähennyspolun eli tavan, jolla tavoitteisiin päästään. Maakuntahallituksen ympäristö- ja ilmastojaosto käsittelee osaltaan päästövähennyspolun ja esittää sen hyväksymistä ja toimeenpanoa maakuntahallitukselle.

Pirkanmaan ELY-keskus ja Pirkanmaan liitto sitoutuneita ilmastotyöhön


Pirkanmaan ELY-keskus on vuoden 2019 alussa valinnut toimintansa painopisteiksi ilmastonmuutoksen, kiertotalouden ja digitalisaation. Kesäkuussa 20919 ELY-keskus teki myös yhteiskuntasitoumuksen, jonka myötä kaikessa toiminnassa otetaan ilmastoasiat huomioon mahdollisuuksien mukaan.

- Hinku-maakunnaksi hakeutuminen on osa valitun painopisteen ja yhteiskuntasitoumuksen konkretisoimista. Parhaillaan on käynnissä myös valtakunnallinen hanke ELY-keskusten viranomaistehtävien yhteyksistä ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen, toteaa Ingelin.

Myös Pirkanmaan liitto näkee ilmastotytön keskeisenä teemana toiminnassaan.

- Esimerkiksi nykyisessä maakuntaohjelmassa ilmastotavoitteet on nähty strategisena kysymyksenä. Päätöksenteossa olemme vahvistaneet ilmastoasioiden huomioon ottamista perustamalla maakuntahallitukseen ympäristö- ja ilmastojaoston. Hinku-maakunnaksi hakeutuminen velvoittaa Pirkanmaan liittoa edelleen terävöittämään ilmastotyötään, kertoo suunnittelupäällikkö Marko Mäkinen Pirkanmaan liitosta.  

Maakunnan päästövähennystyötä tukevat erilaiset hankkeet, kuten esim. Pirkanmaan liiton ja ELY-keskuksen yhteinen Canemure-hanke. Canemuren toimintaan liittyvä Tiekartan yhteistyöryhmä tuo oman panoksensa päästövähennystyöhön ja etenkin sen jalkauttamiseen alueella. Myös liiton ja ELY-keskuksen yhdessä laatimassa Pirkanmaan ympäristöohjelmassa ilmastoasiat ovat merkittävässä roolissa. Ohjelma ja sen seurantatyö ovat osa päästövähennyskokonaisuuden hallintaa ja työstöä.

Lisätietoja:

  • Hinku-verkosto: http://www.hiilineutraalisuomi.fi/fi-FI/Hinku
  • HINKU-verkoston valtakunnallinen vetäjä, professori Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus SYKE puh. 0295 251 629, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
  • Pirkanmaan liitto: maakuntahallituksen pj. Roope Lehto, p. 040 5915 660, maakuntajohtaja Esa Halme, p. 040 500 3531 sekä suunnittelupäällikkö Marko Mäkinen, p. 050 5347760
  • Pirkanmaan ELY-keskus: johtaja Olli Madekivi, p. 0295 022 899 sekä erityisasiantuntija Soili Ingelin, p. 0295 036 333.

Updated